Helsinki Kotimaa

Unelmia kahdestaan – paras lahja ruuhkavuosia elävälle vanhemmalle

maaliskuu 31, 2016

image1

Kaikkien vanhempien tulisi päästä vähintään muutaman kerran vuodessa viettämään aikaa kahdestaan. Pienikin hetki vain aikuisten kesken on iso tankkaus arkeen. Meillä tällainen mahdollisuus koitti, kun ystävämme yllättivät minut lastenhoitolahjalla 35-vuotispäivänäni. He lupasivat muuttaa meille viikonlopuksi ja hoitaa kaikki mahdolliset arkiaskareet. Lapset haettiin päiväkodista, ruokittiin, nukutettiin, viihdytettiin ja niin pois päin. Ja kaikki tämä perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan, niin ettei meidän tarvinnut huolehtia mieheni kanssa muusta kuin siitä, mitä keksisimme tehdä viikonlopun aikana.

Voisi luulla, että kun pääsee ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen viettämään aikaa näin pitkäksi ajaksi kahdestaan, vaatimukset voisivat olla aika suuret. Hetken aikaa keskusteltuamme saimme kuitenkin todeta, että tälle minilomalle ei tarvinnut lähteä kauas. Kaikki mistä me unelmoimme löytyi omasta kotikaupungistamme Helsingistä.

image2

Vain me kaksi

En tiedä, tuntuuko sinusta koskaan tältä, mutta meillä ei ainakaan ole viimeisiin kuukausiin, ehkä jopa vuosiin ollut oikeasti aikaa keskittyä vain toisiimme. Katsoa pitkään toista silmiin, kuunnella oikeasti, mitä vierustoveri sanoo, harhailla kaupungilla käsikädessä vailla päämäärää, keksiä spontaanisti tekemistä tai vain istua sylikkäin ja silitellä. Meidän perheellä on aina aikamoinen rumba päällä ja yleensä kaikkeen, mitä teemme, liittyy muita ihmisiä. Meillä ei myöskään ole isovanhempia tai muita ihmisiä, jotka säännöllisesti ottaisivat lapsemme luokseen yökylään tai muuten pidemmäksi aikaa viihtymään, joten kahdestaan olemisen käsite oikeastaan puuttuu tällä hetkellä perheemme odotusarvoista. Ensimmäinen asia, jonka päätimme, olikin se, että tänä viikonloppuna olisimme vain ja ainoastaan kahdestaan, kun siihen kerrankin olisi mahdollisuus.

Photo 12.3.2016 12.19.31

Hyvät yöunet

Asia, joka myös viimeisen kuuden vuoden ajalta –  siitä alkaen, kun lapsia on siunaantunut – on puuttunut, on tietenkin hyvät yöunet.  Toinen viikonlopun tärkeimmistä kriteereistä olikin se, että etsisimme paikan, jossa saisimme nukkua hyvin ja nauttia siitä, että kerrankin meitä palveltaisiin. Paikan tulisi olla niin viihtyisä, että halutessamme voisimme viettää siellä vaikka koko viikonlopun, ilman että huoneesta tarvitsisi poistua välttämättä lainkaan.  Kuin tilauksesta saimme vielä viime hetkellä itsellemme huoneen kaupungin sydämestä, aivan rautatieaseman vieressä sijaitsevasta Radisson Blu Plaza hotellista. Hotellin Executive Busines Class -huone oli kuin vastaus kaikkiin toiveisiimme. Tilavan yksiön kokoisessa huoneessa meitä odotti samppanjatervehdys, jota pääsimme nauttimaan omalle sohvallemme samalla, kun selailimme tv:stä elokuvia, jotka kuuluivat kaikki huoneen hintaan. Illan lopuksi lämpeni oma sauna, minkä jälkeen ei voinut kuvitella mitään ihanampaa kuin heittäytyä jätti-isoon sänkyyn nukkumaan. Aamiaisen sai tilattua omaan huoneeseen tai mennä nauttimaan kansainväliseen seuraan hotellin ravintolaan. Testasimme kumpaakin vaihtoehtoa. Vaikka olikin ihanaa siemailla lattea omassa sängyssä, ei lobbyn aamiaista kuitenkaan voittanut mikään. Valikoima vain oli niin mahtava omasta omeletista vastapaistettuihin vohveleihin ja tuorepuristettuun appelsiinimehuun. Nams. Erinomainen oli myös hotellin sijainti. Pääsimme suoraan ulko-ovelta liikkumaan minne tahansa Helsingin keskustassa kävellen.

Photo 12.3.2016 12.28.44

Seikkailuja

Usein omassa kotikaupungissa on paljon paikkoja, joita ei tunne, koska niiden olemassaoloa pitää jotenkin niin itsestäänselvyytenä, ettei niissä tule spontaanisti käytyä. Päätimme, että haluamme tutustua tänä viikonloppuna Helsingissä yhteen noista tuntemattomista kulmista. Valitsimme Kruunuhaan, koska se sijaitsi aivan hotellimme nurkilla ja tiesimmme, että sen kaduilta löytyy monta salaista aarretta. Emmekä pettyneet. Krunikka on todellakin kuin pikku Tukholma ihanine putiikkeineen, värikkäinen jugentaloineen ja ihanine kahviloineen. Testasimme kuuluisan Anton&Antonin luomuputiikin. Ja ah, mitä mahtavia tuotteita sekä palvelua. Tällaisia lisää! Jäimme sittemmin myös koukkuun kaupan tarjoamaan ruokakassi-palveluun, josta voi tilata kolmen päivän reseptit ja raaka-aineet neljälle suoraan kotiin. Tämä on tuonut arkeemme aivan uusia makuja ja sujuvuutta. Suosittelen.  Krunikassa oli ihana kävellä hiljaisilla kaduilla ja piipahtaa rauhassa pikku sisustusliikkeissä. Kerrankin, kun ei tarvinnut pelätä, että taapero tuhoaa kaiken esillä olevan. Nautimme myös vietnamilaiset kahvit ihanassa pikku Papu-Cafessa, joka sijaitsi vanhan talon kivijalassa. Kaiken kaikkiaan juuri täydellinen kaupunginosavaltaus.

image6

Ihanat elokuvat

Ennen lapsia olin elokuva-hullu. Saatoin käydä useamman kerran viikossa leffassa, myös yksinäni. En voinut kuvitella parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa kuin porautua popparipurkki kourassa samettiseen leffapenkkiin. Lasten tultua elokuvissa käymisestä on tullut luksusta, johon kykenee muutaman kerran vuodessa. Oli siis pakko ottaa vajaus kiinni ja päädyimme kahteen kertaan viikonlopun aikana elokuviin – teatteri sijaitsi sopivasti kivenheiton päässä hotellistamme. Ensimmäiseksi katsoimme parhaan elokuvan Oscarinkin saaneen Spotlightin. Ihan mielettömän hyvä elokuva. Tositarina, dramaattinen, hyvät näyttelijät ja hieno osoitus siitä, kuinka tutkivalla journalismilla voi muuttaa maailmaa. Toimittajaminä hykerteli innosta ja samaan aikaan ryhtyi miettimään, josko peruisi lasten katoliseen kirkkoon liittämisen. Oli sen verran heviä tietoa tästä instituutiosta. Suosittelen leffaa juurikin tällaiselle luksusleffaerikoisillalle – saa taatusti pettämättömän elokuvaelämyksen. Toinen pätkä oli sen verran mitäänsanomaton, etten edes muista kunnolla sen nimeä. The Bigger splash se taisi olla, mutta Ei siis mikään must see -elämys todellakaan. Ihanaa oli kuitenkin käydä leffassa ja herkutella.

image3

Luksus ruoka (?)

Olin googlannut valmiiksi viikonlopun ohjelmaan Helsingin must-ravintolat, joihin emme muuten koskaan lasten kanssa menisi. Suunnitelmat olivat siis ruokaa kohtaan suuret. Kun nälkä yllätti, ne kuitenkin haihtuivat kuin burgeri nälkäiseen masuun. Ja mihin muuhun me päädyimmekään kuin iltakävelymatkan varrella olevaan Friends & Brgersiin. Vatsa täyttyi, joskin ei vetänyt vertoja aikaisemmin tänä vuonna testaamaamme Naughty Brgriin. Myöhemmin teimme samanlaisen ”riman alta” vedon uusiksi, kun kesken leffamaratoniamme syöksyimme syömään viereiseen Vapianoon. Täällä Scampi-pasta oli viedä kielen mennessään.

Oli ihana tajuta, että vaikka viimeisestä vastaavanlaisesta pitkästä viikonlopusta kahdestaan on kulunut lähes kuusi vuotta, oli edelleen yhtä kivaa, jos ei jopa kivempaa. Ihminen muuttuu kuin uudeksi, kun saa keskittyä vain omaan hyvinvointiin ja kunnon yöuniin. Olemme superkiitollisia ystävillemme, jotka mahdollistivat tämän. Tämä oli paras synttärilahja ikinä. Kiitos ja kumarrus.

Aurinkoa päivään,

Inari

Viikonloppumme majoitus toteutettiin yhteistyössä Radisson Blu Plazan kanssa.

image4

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply