Kotimaa Tahko

Tahkolle lasten kanssa hiihtolomaksi?

helmikuu 3, 2017

IMG_7372 IMG_7342

Tämä blogipostaus on toteutettu yhteistyössä Golden Resort -majoituspalveluiden kanssa.

Hiihtoloma lähestyy! Jos olette suuntaamassa Tahkolle lasten kanssa sillon tai muulloin talven aikana, ajattelin jakaa meidän kokemuksia kohteesta lapsiperheen näkökulmasta.

Minulle Tahko oli nimittäin tuttu aiemmin vain aikuisten retkistä ja Pehku-baarin bileilloista. Mietinkin aluksi, josko jyrkiksi mieltämäni rinteet soveltuvat lainkaan laskettelua vasta aloitteleville 2- ja 5-vuotiaille lapsillemme. Onneksi en antanut epäilyksien voittaa, vaan lähdimme rohkeasti reissuun. Näin etelä-suomalaisen silmin Tahko onkin oikein kelpo vaihtoehto Lapin tuntureille – viidessä tunnissa olet autolla jo perillä.

Golden Resortissa tilaa ja luksusta lapsiperheille

Majoituksena meillä toimi hieman rinnealueen ulkopuolella sijaitseva Golden Resort -lomakylä, joka kutsui meidät testaamaan yhtä taloistaan lapsiperheen näkökulmasta. Parin kilometrin etäisyys rinteisiin ei haitannut lainkaan, sillä pienten lasten kanssa jouduimme joka tapauksessa siirtymään paikasta toiseen autoilla. Kun päädyimme lopulta laskemaan enemmän länsirinteissä, oli sijainti itse asiassa erinomaisesti kummankin rinteiden välimaastossa.

Talo oli todella tilava ja juuri optimaali kahden perheen käyttöön. Meitä oli matkassa neljä aikuista ja viisi lasta. Makuuhuoneita löytyy neljä kappaletta, joten sekä lapset että aikuiset saivat omat huoneensa, mikä oli todellista lomaluksusta. Huoneista löytyy myös omat kylppärit, mikä viimeistelee kokemuksen. Lisäksi talossa on isot saunatilat ja kodinhoitohuone tarvittavine kuivureineen ja pesukoneineen, jotka tietenkin jylläsivät viiden lapsen reissulla pelkästään viikonlopun aikana kahteen kertaan.

Tilavassa ruokailu-olotilaan yhdistetyssä avokeittiössä on mukavaa laittaa ruokaa isollekin porukalle.

Miinuksena tosin se, ettei keittiöstä löytynyt  kaikkia kokkausvälineitä,  emmekä myöskään olleet tajunneet ottaa mukaan mausteita, öljyjä jne., joten ensimmäiseksi piti lähteä kauppaan hakemaan perustarvikkeita.

Myös lapsiystävälliset astiat olisivat tehneet terää, sillä ainakin meidän 2-vuotias tuppaa tiputtamaan jokaisen mukin, minkä käteensä saa.

Pieniä puuttuvia asioita lukuun ottamatta majoitus oli  kuitenkin yksi parhaimmista, mitä olen hiihtokeskuksissa koskaan kokenut. Suosittelen sitä siis lämpimästi lapsiperheen vaihtoehtona, mikäli haluaa nauttia tilasta, miellyttävästä sisustuksesta ja erinomaisista lomailufasiliteeteistä. Myös perinteiset murtsikaladut lähtevät aivan alueen vierestä. Jos Tahkolle suuntaa puolestaan kesäaikaan, on Golden Resortilla erinomainen tarjonta golfareille. Kentät on valittu useampaan otteeseen Suomen parhaiksi.

IMG_7224 IMG_7348

Tahkon länsirinteillä hyvät laskut lapsille

Vaikka Tahkolta löytyy pieni lastenrinne mattohisseineen päärinteiden puolelta, olin hyvin kiitollinen, että lippuluukulta neuvottiin meitä siirtymään aloittelevien lasten kanssa suoraan länsirinteille. Se oli  myös minulle aivan uusi näkökulma Tahkoon. Rinteiden juureen pääsi ajamaan suoraan autolla, mikä helpotti suuresti hisseille menoa verrattuna päärinteisiin, jossa kävelymatka etenkin silloin, kun autoa ei voi parkkeerata jäälle, on aika pitkä. Automatka päärinteiltä länsipuolelle on noin 15 minuuttia, mutta se kannattaa tehdä lasten takia. Käytännössä autolla kierretään Tahkovuoren ympäri toiselle puolelle.

Länsirinteet tarjosivat täysin uudenlaisen kokemuksen Tahkoa. Rinteet olivat hieman lyhyempiä toiseen puoleen verrattuna, mutta ne olivat loivia laskea.

Hyvä juttu oli myös sompahissi, johon lapset osasivat itse mennä. Vain muutaman laskun jälkeen viisivuotiaat siirtyivätkin itsekseen pitkään Lännen Helppo -rinteeseen ja teimme säännöllisiä tärskyjä ala-asemalle. Itse laskin kaksivuotias haarojen välissä, mutta sekin sujui ongelmitta loivien rinteiden ansiosta. Myös länsirinteiden rinneravintolassa oli hyvä ruokatarjonta. Ainut puute on suksivuokraamo ja lippujakin saa vain automaatista, joten näistä täytyy huolehtia ennen länsirinteille menoa.

IMG_7277

Ratsastusta Tahko Areenalla ja eksyminen Tahko farmille

Viikonloppuun mahtui myös ihania eläinkokemuksia. Eksyimme hieman sattumalta Tahko Farmille, kun olimme menossa ratsastamaan Tahko Areenalle. Kaikki katukyltit nimittäin ohjasivat farmille, ja jos ei ennestään tiennyt että alueella on kaksi eläinystävän paikkaa, ajautui kylttien perässä ensimmäiselle.

Tahko Farmi oli kuitenkin paikka, johon kannatti eksyä.

Ajatuksena Farmilla nimittäin on, että lapset pääsevät ei vaan katsomaan eläimiä, vaan myös tutustumaan niihin, niin että eläimiä sai syöttää, niitä sai paijata ja jopa mennä niiden bokseihin tutustumaan niihin – toki kaikkea saa tehdä vain ohjaavan silmäparin alla. Erityisen miellyttävänä huomiona pidin myös sitä, että eläinten tallissa oli niin hyvä tuuletus, ettei vierailun jälkeen vaatteet haisseet lainkaan. Ehdoton must, kun vierailette lasten kanssa Tahkolla. Samaa voi sanoa myös Tahko Arenasta, jossa pienetkin heppahullut pääsevät ratsukon selkään. Loppuiltapäivä hurahtikin Areenan talleilla, jossa lapsille opetettiin satulointia, harjausta ja heppojen talutusta. Rapsuttaa sai myös ihanaa kotisika Elmeriä sekä leikkiä keppihevosilla. Yli kuusivuotialle olisi ollut mahdollisuus hevosvaellukselle, mutta sen ajattelimme jättää ensikertaan. Valitettavasti saimme sittemmin kuulla, että Tahko Areena on lopettanut toimintansa.

IMG_7370 IMG_7373

Tekemistä Tahkolla Hiihtolomalla 2017

Tahko on satsannut viime aikoina erityisesti lapsiperheisiin ja se näkyy tekemisen tarjonnassa. On kylpylää, keilausta, paljon tapahtumatarjontaa, hiihtokoulua, eläinfarmi ja niin edelleen. Myös hiihtolomaviikoille Tahko tarjoaa paljon ohjelmaa juuri lasten näkökulmasta. Lasten hiihtolomarannekkeella (10€) voi osallistua muun muassa Herra Hakkaraisen teatteriin ja Lasten Huippu -liikuntatunneille sekä saa useita ruokaetuja ravintoloissa. Rannekkeen voi lunastaa alueen yrityksistä. Sokos Hotellilla sijaitseva Lasten muksula tarjoaa  lapsille valvottua tekemistä ja aikuisille mahdollisuuden mennä rinteeseen tai vaikka syömään kahdestaan. Etenkin pitkälle lomalle tervetullut palvelu.

Eipä sitten muuta kuin sukset jalkaan ja menoksi :)

Inari

Ps. Kannattaa katsastaa myös aikaisempi postaukseni  Tahkon ehdottomasti parhaasta ravintolakokemuksesta. Vesi herahtaa kielelle pelkistä muistoista… nam. Tätä paikkaa et voi missata.

IMG_7331 IMG_7359

You Might Also Like

No Comments