Kreikka Rantalomat

5 retkeä Rodoksella osa 3. – Rodoksen kaupunki ja Sail for Good

heinäkuu 20, 2016

Yhteistyössä Kreikan valtion matkailutoimisto ja Apollomatkat

Neljäs retkipäivämme Rodoksen saarella Kreikassa suuntautui Rodoksen vanhaan kaupunkiin ja satamaan. Aikaisempaan retkikertomukseen pyöräretkestä Kolymbiassa ja merimatkasta Lindokseen pääset tästä.

Rodoksen merellinen satama ja tyrskyjä tuulessa

Retki Rodoksen kaupunkiin ja tutustuminen SailforGood -purjeveneeseen

Toisena autonvuokrauspäivänämme ajoimme suoraan aamiaisen jälkeen Rodoksen kaupunkiin. Pieni automme oli ääriään myöten täynnä sillä meillä oli mukanamme Sail for Good –miehistön maailmanympärivarusteita kaksi isoa kassillista. Koko edellisen päivän olimme jännittäneet pääsevätkö Tuomo ja Riikka miehistöineen matkaan Turkista ja ehdimmekö nähdä heidät ennen paluutamme Suomeen. Oli iloinen yllätys saada viesti, jossa he kertoivat pian rantautuvansa Rodoksen satamaan. Ilma oli harmaa, aamupäivällä jopa satoi ja tuuli niin kovaa, etten uskaltautunut edes aamu-uinnille. Tästä voit lukea aiemman postaukseni Sail for Good -projektista.

Matka Rodoksen kaupunkiin kesti vajaan tunnin (lopussa oli jonkin verran ruuhkaa). Ajoimme auton suoraan aallonmurtajan päähän, johon sen myös pysäköimme (en tiedä oliko se virallista pysäköintialuetta vai ei, mutta ainakaan emme saaneet sakkoja.) Löysimme s/y Panacean helposti ja tuntui mahtavalta tavata Suomesta tutut kasvot siellä keskellä muita kansainvälisiä purjehtijoita. Tuuli oli todella kova ja Tuomo kertoi rantautumisen olleen melko haastavaa.

Rodoksen majesteettinen satama

Rodoksen majesteettinen satama

s/y Panacea toimii perheen kotina seuraavat 6 vuotta

s/y Panacea toimii perheen kotina seuraavat 6 vuotta

2016-06-14 13.02.302016-06-14 13.50.53

Tuulen yhä yltyessä pojat sujahtivat tutustumaan Meretniemen perheen kotina seuraavat 6 vuotta toimivaan veneeseen. Tilaa tuntui olevan riittävästi ja pojilla heti yhteinen sävel. Koko yön purjehtineet vanhemmat kaipasivat nokosia ja otimmekin sitten Meretniemien Aarre-pojan mukaamme leikkipuistoretkelle, muun perheen jäädessä päiväunille.

Itse olisin mieluummin tutustunut vanhaan linnakkeeseen, mutta olen jo oppinut: tuulimyllyjä vastaan on turha taistella.

2016-06-14 13.25.36 2016-06-14 13.25.27

Kävelimme siis poikien auton ikkunasta bongaamaan leikkipuistoon, jossa saimme myös ruokaa kivassa puistokahvilassa. Hinnat olivat aivan eri luokkaa kuin aiemmissa ravintoloissa, joissa maksoimme suunnilleen Suomen hintoja. Täällä siis merkittävästi halvemmat!

Paluumatkalla satamaan mummo päästettiin tutustumaan linnoitukseen minun lähtiessä neljän pojan kanssa etsimään urheilukauppaa ja maalivahdin hanskoja. Pitkän etsinnän jälkeen löytyi sopiva kauppa, josta saatiin hanskat ja vanhimmalle pojalle myös kengät. Syksyllä koulun aloittava nuorin poikamme sekä purjehtija Aarre ostivat itselleen miehekkäät kellot kauppahallialueen kaupasta. Kaupungissa olisi ollut vaikka mitä nähtävää, mutta meille oli nyt tärkeintä nähdä s/y Panacean miehistö ja nauttia erilaisesta lomapäivästä. Sataman läheinen kauppahallialue on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen.

2016-06-14 15.40.38 2016-06-14 15.28.03 2016-06-14 14.46.49 2016-06-14 16.48.48 2016-06-14 17.04.59

Haikeat jäähyväiset ja Afandoun rannan tyrskyt

Tuulen yhä tuivertaessa sanoimme reippaille purjehtijaystävillemme heipat ja sovimme tapaavamme syyslomalla Mallorcalla. Kaikki pojat olivat aivan täpinöissään mahdollisuudesta päästä mukaan Meretniemen perheen seikkailuun edes muutamaksi päiväksi. Itse tietysti toivon, että syksyn pyrähdys poikisi halun ja mahdollisuuden myös johonkin pidempään legiin tulevien vuosien aikana.

Paluumatkalla hotellillemme pysähdyimme vielä Afandoun rannalla ihailemassa upeita aaltoja, joiden roiskeissa pienemmät pojat olisivat jaksaneet juosta vaikka kuinka kauan. Vanhin halusi kuitenkin jo pelaamaan fudista ja me mummon kanssa pakkaamaan tavaroita seuraavan aamun kotiinlähtöä ajatellen.

2016-06-14 17.50.58 2016-06-14 17.50.59 2016-06-14 17.53.18 2016-06-14 17.56.21-2 2016-06-14 17.56.20 2016-06-14 17.54.05

Mitä muuta nähtävää Rodoksella on lasten kanssa?

Rodoksella on paljon muutakin nähtävää, joista olin etukäteen ajatellut retkeileväni aikaisemmissa postauksissani kertomieni paikkojen lisäksi ainakin Epta Piges-Seitsemän lähdettä -luontopoluilla, Panagian Tsambikan luostarissa sekä Petaludes – perhoslaaksossa. Lisäksi tarjolla oli kivoja kalastusretkiä ja siitä Kolymbian kalastajasatamasta olisi voinut vuokrata myös oman pienen moottoriveneen päiväksi. Hotellissa tarjolla olleet valmiit retket olivat mielestäni hintavia suhteessa näihin itse koottuihin kokonaisuuksiin, lisäksi lasten kanssa on rennompaa olla liikkeellä ilman suurta ryhmää.

-Inna-Pirjetta

Lue myös: Kokemuksemme liikuntahotelli Mythos BeachistaPyöräretki Kolymbian kalastusatamaanVeneretki Lindoksen Akropolille sekä Lapsiperheen käsikirjaan kirjoittamani vinkit siitä mitä muuta Kreikka tarjoaa lapsiperheille.

Matka toteutettiin yhteistyössä Kreikan turistitoimiston ja Apollomatkojen kanssa. Kaikki kokemukset ja mielipiteet ovat omiani.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maija Meretnieami heinäkuu 20, 2016 at 14:25

    Olit kirjoittanut kivan jutun tapaamisestanne. Hyvää kesän jatkoa perheelle.

  • Reply Nijinsky elokuu 28, 2016 at 13:58

    Olipa mukava lukea kokemuksistanne Mythos Beachillä. Hankitteko malarian estolääkityksen ennen matkaanne, oliko itikoista harmia ylipäänsä hotellilla?

  • Leave a Reply