Search results for

espanja

  • Kotimaa Turku

    Rakkaudentunnustus Turulle #nbefinland

    En olisi koskaan ajatellut, että teen tällaisen tunnustuksen, mutta näin se nyt vain on. Rakastan sinua Turku. Rakastuin sinuun saman tien, kun astuin jalallani ensimmäisen kerran vuosiin kaupungin kamarallesi. Ensimmäinen kosketus sinuun oli hotellini ikkunasta…

    helmikuu 27, 2015
  • Vinkit

    Matkamessuviikko ja vinkkejä hyviin matkablogeihin #nbefinland

    Tämä viikko on ollut ja tulee olemaan aivan uskomattoman hieno ja samalla superkiireinen. Hääräämme kumpikin Matkamessujen yhteydessä järjestettävässä #nbefinland :issa eli Nordic Bloggers Experiencessa. Inna-Pirjetta koko tapahtuman järjestäjänä ja minä lähes 60 kansainvälisen bloggaajan…

    tammikuu 14, 2015
  • Blogi

    Vuoden 2014 parhaimmat matkamuistot

    Vuosi 2014 oli ehkä elämäni parhain vuosi, ihan liioittelematta. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni löytänyt sellaista sisäistä rauhaa kuin viime vuoden kuluessa. Kuulostaa ehkä suureelliselta, mutta uskon oikeasti, että opin toisen vanhempainvapaani aikana vihdoin nauttimaan tästä…

    tammikuu 7, 2015
  • Kotimaa

    Joululoma metsämökissä

    Olemme kotimatkalla Lahdentiellä ja loskasohjo räiskyy auton ikkunoihin. Radiossa sanotaan, että tien päällä on pääkallokeli ja myönnän että tiirailen tien reunaan liiankin ahkerasti, josko liumme sohjoon. Varoittelen miestäni ärsytykseen saakka, joten parempi keskittyä muuhun,…

    tammikuu 1, 2015
  • Espanja Rantalomat

    Kohti Cadizia #KuinPaikallinenPerhe

    Ajatus tähän ”Elä kuten paikallinen perhe – toimi kuin paikallinen äiti ” projektiin syntyi keväällä miettiessäni asumisvaihtoehtoja Espanjan lomallemme. Matkamme varsinainen syy on sisareni Inarin nuoremman tyttären ristiäiset, jotka vietetään espanjalaisen suvun hoivissa ihanalla…

    kesäkuu 5, 2014
  • Nainen rannalla Kuubassa
    Kuuba Thaimaa

    Kuubaan vai Thaimaahan perhelomalle helmikuussa?

    Olemme ensi kertaa suuntaamassa reissuun nelihenkisenä perheenä. Kuopuksemme syntyi kolmivuotiaamme seuraksi lokakuussa ja päätimme heti, että mikäli kaikki sujuisi vauvan kanssa hyvin, isän lomaviikot säästäisimme myöhemmäksi ja haluaisimme viettää ne jossain lämpimässä hiihtoloman tienoilla.…

    tammikuu 11, 2014