Espanja Vinkit

Espanja: Vaipat, korvikkeet, ruoat ja muut vauvaperheen vinkit

syyskuu 12, 2014

Sen verran monta vuotta on tullut reissailtua Espanjassa pienten lasten kanssa, että päätin kasata tähän alle muutamia vinkkejä vauvaperheille. Itse pidän vastaavia listauksia mitä parhaimpina tietolähteinä, kun suunnittelen reissujamme. On nimittäin ihan turhaa raahata korvikkeita, vaippoja ja vauvanruokia matkakohteeseen koko loman ajaksi, mikäli niitä löytää helposti paikan päältä.

Tällaista listausta olisin itsekin kaivannut ennen kuin lähdimme ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten pienen vauvamme kanssa mieheni kotimaahan, missä siis vietämme nykyään vuodesta noin kuukauden. Perheemme vuosittainen Espanjan kohde sijaitsee Cádizin liepeillä Chiclana de La Fronterassa, mutta uskon, että siellä oppimani jutut pätevät aika lailla myös muualle maahan ja etenkin Aurinkorannikolle. Olemme reissanneet myös Kanarialla ja Pohjois-Espanjassa. Mikäli joskus suuntaatte Thaimaahan, olen tehnyt samanlaisen listauksen myös sieltä.

aurinko koko

Vaipat: Ei missään nimessä kannata roudata muutaman päivän tarpeita enempää mukaan Suomesta. Espanjasta Löytyy sekä housuvaippoja että normaalikiinnityksellä vaippoja aivan normaaleista supermarketeista. Mercadonassa ainakin erinomaiset ketjun omat vaipat ja Lidlissä on aivan samat vaipat kuin Suomessakin. Tämä pätee myös Kanarian saariin, jossa olen törmännyt myös Pamperseihin. Uimavaippoja myydään kertakäyttöisinä lähes joka kaupassa ja vaateliikkeissä myös kestouimavaippoja. Sen sijaan tavallisiin kestovaippoihin en ole Espanjassa toistaiseksi törmännyt.

WP_20140614_15_36_00_Pro

Vauvanruoka: Purkkiruoat ovat monipuolisia ja niitä löytyy jokaisesta kaupasta, joskin ne poikkeavat mauiltaan Suomen valikoimista – voivat sisältää esimerkiksi mansikkaa, papuja tai kiiviä, joita suomessa ei ihan pienimmille edes suositella, samoin hunajaa. Espanjalaiset ruoat sisältävät lähes aina suolaa ja esimerkiksi puurot ovat ällömakeita. Itse en ole koskaan raahannut vauvoillemme Suomesta ruokia, ja jopa krantulle esikoisellemme ovat maistuneet kaikki paikalliset ruoat. Ehkäpä juuri siksi, että niissä on enemmän suolaa = makua? Minun näkökantani asiaan on se, että tekee lapsille hyvää pienestä pitäen oppia maan mauille, ollaan sitten missä päin maailmaa tahansa. Mutta kukin tietenkin tavallaan.

125dbf4d-8a71-42c5-b7e7-92f6fa459024_jpeg

Korvikkeet: En ole toistaiseksi törmännyt missään vielä nestemäiseen korvikkeeseen, mutta sitä saattaa saada esimerkiksi joistain apteekeista. Sen sijaan esimerkiksi Nestlen jauhemaista, veteen sekoitettavaa korviketta löytyy isoissa purkeissa jokaisesta kaupasta ja ainakin meidän vauvallamme se on sujahtanut helposti alas. On myös helppoa, kun korvikkeen voi sekoittaa missä vain, kun laittaa aamulla esim. rannalle lähtiessä tuttipullon pohjalle jauheen ja lisää vain vesipullosta vettä ja hölskyttää, kun tulee maitohetki. Näin korvikkeen saa säilymään kuumallakin ilman että se pilaantuu.

imetyspiilo

Imettäminen: Espanjalaiset naiset imettävät keskimäärin vain muutaman kuukauden, jos sitäkään, koska äitiysloma on Suomea lyhyempi. Muun muassa tästä syystä naisia ei näy kovinkaan paljon julkisesti imettelemässä. Rintaruokintaa ei kuitenkaan katsota mitenkään pahalla silmällä, etenkään jos muistaa ottaa vaikka harsoliinan suojaksi. Esimerkiksi täydessä ravintolassa ei sovi imettää ilman minkäänlaista suojaa – en myöskään ole koskaan nähnyt espanjalaista äitiä imettämässä ravintolan pöydässä. Hyvä vinkki onkin tarkkailla paikallisia äitejä, näkyykö heitä imettämässä ja millä tavalla. Itse olen imettänyt joka paikassa, mutta huolehtinut aina suojan mukaan.

2012-06-05 18.29.38

Lastenvaunut: Perinteiset suomalaiset isopyöräiset jyrät eivät Espanjassa mahdu edes kaikista ovista sisään, joten on suositeltavaa satsata matkarattaisiin. Busseissa kannattaa varautua siihen, että vaunut saattaa joutua kasaamaan bussiin mentäessä, joten vauva pitää varautua ottamaan matkan ajaksi syliin. Vauva ei myöskään takaa vanhemmalle ilmaista matkaa ainakaan minun tuntemissani kaupungeissa, joten tämä kannattaa selvittää kuskilta.

Nelivuotias tyttäremme olisi mieluusti kulkenut koko loman Feria-mekossaan. Kohtaamiset espanjan isovanhempien, Avuelan ja Avuelon kanssa ovat olleet hellyttäviä.

Nelivuotias tyttäremme olisi mieluusti kulkenut koko loman Feria-mekossaan. Kohtaamiset espanjan isovanhempien, Avuelan ja Avuelon kanssa ovat olleet hellyttäviä.

Syöttötuolit ja hoitopöydät: Syöttötuoli on varuste useimmissa ravintoloissa, mutta muita vauvanhoitotarpeita ei sitten kannatakaan odotella. Parhaat vauvanhoitomahdollisuudet hoitopöytineen löytyvät usein tavarataloista. Kuitenkin ravintoloissa ollaan huomattavasti Suomea lapsiystävällisempiä sekä vieraiden että henkilökunnan puolesta, joten annettakoon anteeksi se varustelu. Espanajassa voi hyvin istua lasten kanssa syömässä puoleenyöhön, ilman että kukaan katsoo pahalla silmällä. On myös ihan normaalia ottaa nukkuva vauva mukaan rattaissa terassille, kun mennään illalla istumaan iltaa vaikka kivaan rantaravintolaan.

Tässäpä siis näitä vinkkejä, toivottavasti niistä on hyötyä. Jos tulee mitä muuta tahansa kysyttävää koskien jälkikasvun kanssa Espanjaan reissaamista, niin laittakaa kyssäreitä tulemaan. Osaan varmasti vastata moneen muuhunkin asiaan, mutta mieleeni tuli tässä nyt nämä eniten puhututtavat teemat.

Ihania reissuja Aurinkoon  <3

Inari

 

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Taina syyskuu 12, 2014 at 15:04

    Valaisevia vinkkejä, helpottaa monen vanhemman mietintää reissuun lähtiessä!

    • Reply Inari Fernández syyskuu 12, 2014 at 18:55

      Kiitos Taina, toivottavasti vinkeistä on apua. Hyviä reissuja sinulle – Inari

  • Reply Insu syyskuu 13, 2014 at 04:07

    Moi Inari! Hyviä vinkkejä! Voisit liittää blogiisi myös nämä linkit allergikkojen ruoka-ainesanastoihin. 🙂
    http://www.food-info.net/allergy.htm
    http://www.eu-verbraucher.de/fileadmin/user_upload/eu-verbraucher/PDF/Allergie-Woerterbuch/Allergielexikon_FIN.pdf

    • Reply Inari Fernández syyskuu 19, 2014 at 20:20

      Moi Insu, kiitos tästä linkistä. Taidanpa tehdä tästä oikein oman postauksensa 🙂 Tärkeä aihe!

  • Reply Elina Pikkarainen helmikuu 23, 2022 at 17:14

    Kiitos 😊

  • Leave a Reply