Vinkit

Fiktio

tammikuu 10, 2014

Lähes kohteesta kuin kohteesta saa lapsia kiinnostavan, kun ottaa avuksi tarinat. Niiden kertominen kannattaa aloittaa jo ennen matkaa, joko lukemalla kohteeseen tai samanhenkiseen aihepiiriin liittyviä satuja ja opaskirjoja tai katsomalla elokuvia. Satujen avulla saatte lapset kiinnostumaan kohteesta jo etukäteen ja odottamaan matkaa entistäkin innokkaammin. Kun he sitten paikan päällä tunnistavat tarinasta tutun linnan, puiston tai vuorenhuipun, herää tarina henkiin ja matkakohteesta tulee vielä kiinnostavampi. Tarinoiden kertomista ei kannata lopettaa kohteessakaan, sillä niiden avulla lapset saa usein kulkemaan huomaamatta pitkiäkin matkoja. Tiukan paikan tullen voi tarinoiden avulla yrittää saada lapset myös käyttäytymään paremmin. Kun uusiseelantilaiset pikku hobitit istuvat tarinassa rauhallisesti pöydässä ruoan loppuun saakka, lapsetkin on hel- pompi saada tekemään samoin.

Monissa kohteissa, kuten kansainvälisissä museoissa ja suurkaupungeissa, lapsille on tarjolla myös historiaan tai tarinoihin perustuvia järjestettyjä kierroksia tai matkakohteeseen voi tutustua kuuluisan kirjan tai elokuvan näkökulmasta. Lontoosta voi esimerkiksi ostaa kartan, johon on merkitty Harry Potter -elokuvissa käytetyt kuvauspaikat. Muistakaa ottaa lapsille mukaan myös omaa matkalukemista. Tavallisten kirjojen ohella erinomaisia matkakumppaneita ovat marketeista ostettavat muutaman euron minikirjat sekä tablettitietokone, johon voi ladata koko perheen matkaviihdykkeet.

Sademetsäkävelyllä Mauritiuksella

Sademetsäkävelyllä Mauritiuksella

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply