Espanja: Torakoita ja täydellisiä naisia

Iiiikk!!!Torakka!
Astuin yhtenä päivänä ulko-ovestamme sisään ja siinä Se oli. Viisisenttinen punaruskea sarvipää, keskellä eteistämme ilman mitään häpyä. ”Tässä syy, miksi espanjalaiset naiset siivoaa joka päivä”, sanoi mieheni – olin ihmetellyt aihetta aikaisemmin, kun tuntui että naiset moppasivat monta kertaa päivässä, ihan sama kenen luona kyläilimme.
Kuurasin sitten minäkin tämän kohtaamisen jälkeen asuntomme lattiasta kattoon, mutta mitäs tapahtui? Seuraavana yönä mieheni oli vessareissulla bongannut lattialta vieraita kaksi, ja mikä pahinta toinen oli jo makuhuoneen suuaukolla!!!!!!! Yövessailut loppuivatkin sitten siihen sekä minun että esikoiseni kohdalta. Ja makuuhuoneen sekä ulko-oven alle jäävät aukot on tukittu pyyheliinoin. Sen sijaan olen joutunut pesemään nelivuotiaan pissapyykkejä nyt joka yön jälkeen, mutta mittakaavassani se voittaa mennen tullen ajatuksen siitä, että astuisin yöllä pimeässä tuon niljakkaan otuksen päälle tai pahimmillaan monen sellaisen. Voitelua siivoussielulleni sain myöhemmin ottaessani aiheen esille illallispöydässä ystävämme supersiivoojarouvan kanssa. Hänenkin keittiöstään, joka on aina niin putsplank että, oli juuri muutama ilta sitten löytynyt torakka. Ne kuulemma tulivat taloihin aina tuulen käännyttyä. Huh… Minun ei siis tarvitse alkaa espanjalaiseksi luuttuajarouvaksi, sillä Se ei ilmeisesti auttaisi yhtään mitään 🙂

 

Espanjan kuukauttamme on jäljellä alle viikko. Aika on lentänyt kuin siivillä. Olemme sujahtaneet helposti paikalliseen arkeen aikatauluinemme ja tapoinemme, miinus siivous. Illallista ei missään tapauksessa nautita ennen yhdeksää ja lapset menevät nukkumaan klo 23 aikaan, heräävät kyllä onneksemme myös vasta klo 10-11. Päivät chillaillaan rannalla ja uima-altaalla sekä hengaillaan sukulaisten luona. Lounas syödään kello 15 ja siestaa nautitaan vähintään viiteen saakka. Kaukana häämöttävät ne vuodet, kun minua ärsytti kauppojen kiinni meno siesta-aikaan. Nykyään, ja etenkin lasten tultua, en voisi kuvitellakaan ehtiväni silloin kaupungille.
Teimme myös tällä viikolla retken Arcosin 750 vuotta vanhaan valkoiseen kaupunkiin, joka sijaitsee aivan vuorien kupeessa. Se oli hieno paikka, suosittelen pyörähtämään, jos pyöritte näillä seuduilla.

Meidät on myös kutsuttu muutamiin paikallisiin lastenjuhliin, jotka ovat olleet hauska kokemus paitsi lapsille myös aikuisille. Ykkösjuttu täkäläisissä lastenjuhlissa on vuokrata pomppulinna – Se maksaa alle satasen. Ja aikuisillakin on tarkoitus olla hauskaa, siitä on huolehdittu hyvällä musiikilla ja virvokkeilla. Ja oikeasti hauskaa on myös ollut, vanhemmat ovat jutelleet, tutustuneet ja nautiskelleet illasta lasten leikkiessä.
Kasvattavaa on ollut huomata jälleen kerran myös Se, miten helposti lapset kulkevat täällä mukana kaikessa elämän menossa ilman stressiä. Suomessa kun tuntuu, että lapset ovat usein syy yhteen jos toiseen asiaan. Täällä eivät lapset ”haittaa” illanistujaisia tai muuta elämää, sillä jo vieraiden saapuessa näytetään, mistä löytyvät patjat, sohvat ja vierassängyt, joihin naperot laitetaan myöhemmin siskonpeteihin nukkumaan. Kun lähdimme kotiin juhlista taannoin jo klo 24, jotta saisin nelivuotiaan omaan sänkyyn nukkumaan, olimme ensimmäiset. Muutenkin lapset ovat jatkuvasti osa eloa. He kulkevat luontevasti kaikessa mukana, eikä ole puhettakaan, etteikö ravintolaillallista tai kauppareissua lähdettäisi tekemään koko perheen kesken. Lapset ovat myös aina tervetulleita joka paikkaan, eikä huutoa ja ääntä katsota pitkin nenänvartta. Toivoisin, että voisin haukata tätä relaa asennetta mukaamme myös Suomeen.

Toisaalta huomaan kaipaavani jälleen tasa-arvoisempaa arkea. Täällä kun supernaiseuteen kuuluu himosiivoamisen lisäksi myös Se, että on täysin ok, että juhlissa miehet keskittyvät juhlimiseen ja naiset hoitavat keskenään ihan kaiken muun: ruoat, kattamisen, tarjoilun, lastenhoidon jne. Eli hääräilevät jatkuvasti. Kun miehet puolestaan istuvat koko illan keskenään relaten, kertovat hauskoja juttuja ja nautiskelevat drinksuista. Juhlissa on ikään kuin kaksi erillistä maailmaa: miesten rentoutunut ja hauska läppäkerho mukavasti ulkona tms. ja naisten hääräilevä, jatkuvasti jotain palveleva keittiöklubi. Jälkimmäisen keskustelut pyörivät lähinnä lapsissa. Kun lapset laitetaan nukkumaan, ei puhettakaan, että joku kävisi huutelemassa miestään avuksi – saati että miehet tarjoutuisivat auttamaan. Yökkärit, pesut, syötöt hoidetaan äitien vankalla rutiinilla. Ja loppuillaksi naiset siirtyvät juttusille nukkuvien lastensa tykö olohuoneeseen tms, kun miesten jutut jatkuvat puutarhassa. Eivätkä roolit aiheuta minkäänlaista närkästystä naisissa – päinvastoin, nämä ovat asioita, joita kukaan tuskin kyseenalaistaa. Kävimmekin aiheesta kiinnostavan keskustelun mieheni kanssa, ja totesimme, että muun muassa tasa-arvoasioissa ainakin täällä Andalusiassa eletään vielä sukupolvi jäljessä Suomesta.

Tasa-arvo sinne tai tänne – Olen anyway onnellinen, kun saan nähdä, kuinka lapsemme imevät luontevasti isänsä kulttuurin itseensä. Nelivuotiaamme puhuu jo rohkeasti espanjaa, hän ei saavu eikä lähde enää minnekään ilman suukottelua, ja jalassa on joka paikassa flamencojuhliin tarkoitetut punaiset korkokengät. Hän osaa kävellä koroilla jo äitiään taitavammin ja kulkee vaivatta niillä kilometrejä. Hän on sosiaalinen ja juttelee luontevasti kadulla myös tuntemattomien kanssa, tervehtii ja nauttii saamastaan huomiosta, kuten espanjalaisten naisten tapoihin kuuluu. Vauvamme on puolestaan oppinut paikallisen kovaäänisen huutamisen vaivatta – hän kailottaa juttujaan helposti niin lujaa, että Se kuuluu taloyhtiön pihan toiseen päähän. On myös hassua, että saapuessamme reilu kolme viikkoa sitten tänne bebe ei liikkunut vielä kuin heikosti ryömien taaksepäin, mutta nyt hän konttaa jo nopeasti joka suuntaan ja hakeutuu tukea vasten seisomaan. Kai Se on tämä aurinko, joka pistää muuhunkin kuin hiustenkasvuun vauhtia.

Täällä on helppoa olla onnellinen. Lämpöä ja valoa riittää, mutta ennen kaikkea myös kauniita sanoja. Vaikka tilanne on taloudellisesti monella tiukka ja töitä ei ole, niin ihmiset jaksavat olla toisilleen ystävällisiä. Kaupankassa sanoo asiakkaalle helposti ”mitä saisi olla kaunis” ja perheenjäsenet sekä tututkin kutsuvat toisiaan jatkuvasti ”rakkaiksi”. Niin Se vain on, että pienistä asioista syntyy iso ilo, ja hymy ei maksa mitään.
Eivätkä ne torakatkaan niin kamalia kai ole…tai ainakaan vaarallisia…

Näihin sanoihin, hasta luego y besos
Inari

Lähetetty Windows Phonesta