Kaupunkikohteet

Dubai: Viisi huippuhetkeä lasten silmin

toukokuu 18, 2014
Kirjoittaja Hulda, 11 vuotta
Menimme hissillä Burj khalifan puoleen väliin 124. kerrokseen, noin 452 metriin (korkeammalle ei pääse).  Maailman korkein rakennus on korkeimmillaan yli 828m. Sieltä näkyi paljon Dubaita. Kivaa oli myös se, että ylhäällä oli sellaiset kaukoputket joilla näkyi vielä enemmän kaupunkia. Muun muassa niillä näki miltä Dubai oli näyttänyt ennen pilvenpiirtäjien rakentamista.
Burj Khalifan näköalatasanteella pystyi katsomaan kaupungin kehitystä ja menneisyyttä kaukoputkilla

Burj Khalifan näköalatasanteella pystyi katsomaan kaupungin kehitystä ja menneisyyttä kaukoputkilla

2014-02-16 10.07.13

Dubai Mallissa kaikki oli ISOA! Huikea oli mielestäni maailman isoin akvaario The Dubai Aquarium ja KidsZania. Akvaariota näkyi ihan tarpeeksi kun sitä katsoi ilmaiseksi ulkopuolelta. KidsZaniassa sai käydä omissa ammateissa ja pitää hauskaa! Tuntui että oli oikeissa töissä.
Dubai Mallin lelukaupoissa riitti ihmeteltävää

Dubai Mallin lelukaupoissa riitti ihmeteltävää

KidZaniassa lapset saivat yhden päivän ajan toimia aikuisten ammateissa.

KidZaniassa lapset saivat yhden päivän ajan toimia aikuisten ammateissa.

2. Marina walk
Sieltä vuokrasimme iltahämärässä kaksi neljän hengen polkuautoa. Edessä oli kaksi ” lepäämispaikkaa”, joissa ei tarvinnut polkea. Takana taas poljettiin ja ohjattiin ratilla (toinen ratti on niinku leikkiratti). Oli hauska ihailla pilvenpiirtäjiä polkuautossa. Polkuautolla ajaminen ei mielestäni kuitenkaa ollut urheilu suoritus (äiti oli ihan puhki).
Polkuautoretki Marina Walkilla tarjosi erilaisen perspektiiviin ihmeelliseen kaupunkiin.

Polkuautoretki Marina Walkilla tarjosi erilaisen perspektiiviin ihmeelliseen kaupunkiin.

3. Metromatka
Menimme metrolla soukkeihin (markkinoille). Se oli hauska kokemus. Metro oli iseohjautuva ja, siksi menimme tietenkin ensimmäiseen vaunuun. Tuntui melkein, että olisi itse ohjannut metroa. Kaupanpäälle näki melkei koko dubain keskustan. Pilvenpiirtäjät ja paljon muuta.
Metromatka ilman kuljettajaa kului maisemia ihaillen

Metromatka ilman kuljettajaa kului maisemia ihaillen

2014-02-15 10.54.30

4. Soukit (markkinat)
Ensinnäkin soukkien löytäminen oli oma seikkailunsa. Kysyimme matkalla useilta paikallisilta neuvoa, kaikki neuvuivat eri suuntiin. Soukeissa kiertely oli kivaa. Samalla näki vanhaa dubaita. Paikka oli oikea SOKKELO! Esimerkiksi jäätelökiskan löytäminen oli hieman hankalaa.  Soukeissa myytiin paljon ihania kankaita, vaatteita ja kenkiä. Ostin sieltä kangassetin lukuisista valikoimista. Siitä voisi perjaatteessa ommella arabialaisen naisen juhla-asun. Äitini osti markkinoilta pasmina huivin. Soukeilta toiselle kulki hauska venekuljetus kanavan yli. Outoa veneessä oli, että sitä ohjattiin keskeltä.
2014-02-15 11.46.27

Markkinoilta voi ostaa kultaa, mausteita, kankaita, kelloja, vaatteita, leluja, oikeastaan ihan mitä vaan

Markkinoilta voi ostaa kultaa, mausteita, kankaita, kelloja, vaatteita, leluja, oikeastaan ihan mitä vaan

Veneretki creekin yli oli jännittävä avonaisella moottorialuksella

Veneretki creekin yli oli jännittävä avonaisella moottorialuksella

5. Safari Dubain aavikolla
Hotellilta meidät haettiin hienolla nelivetomaasturilla. Menimme hiekkadyyneille ensin ottamaan valokuvia ja leikkimään dyynien rinteille. Sitten lähdimme jatkamaan matkaa 32 auton letkana. Jos olet matkapahoinvoiva, MENE eteen istumaan! Ajelu dyyneillä oli hurjaa. Auto hyppi, keinui ja luisui pehmeässä hiekassa. Tämä oli hurjempaa kuin hurjimmat laitteet huvipuistossa. Ystäväni oli tosin eri mieltä. Ajelun jälkeen seurasimme haukan koulutusnäytöstä, ratsastimme kamelella ja ihailimme auringonlaskua. Sen jälkeen menimme syömään Peduini leiriin arabialaista ruokaa. Arvatkaas mikä mielestäni oli illan kohokohta? Koko loman ajan odottamani henna-tatuointi. Valitsin puolen käsivarren mittaisen kauniin kukkakuvion, joka ylettyi sormenpäihin saakka. Illan aikana meitä viihdytti taitava napatanssija ja joulukuusta muistuttava pyörivä dervissi. Paluumatka hotellille sujui sutjakkaasti, sillä kuski ajoi välillä 160 km/h. Safari oli kokonaisuudessaan mukava, vaikka olisimme toivoneet hiekkadyynellä laskua liukureilla.
2014-02-15 16.29.51

Auringonlasku aavikolla oli upea.

Auringonlasku aavikolla oli upea.

 

Haukkojen koulutusnäytöksiä olisivat ainakin pojat jaksaneet seurata loputtomasti

Haukkojen koulutusnäytöksiä olisivat ainakin pojat jaksaneet seurata loputtomasti

Hulda

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply