Helsinki Kotimaa

Kevätretki Nuuksioon #suomiretki

toukokuu 13, 2014
Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani. Silloin pitää päästä pihalle ja metsään ihailemaan heräilevää luontoa, monia eri vihreitä ja maasta puskevia ihania yllätyksiä.
Onneksi sain myös lapset innostumaan kevätretkiajatuksestani ja olin sopinut treffit kahden ystäväni ja heidän lastensa kanssa Nuuksioon Haltian luontokeskuksen parkkipaikalle Solvallaan.
Ajelimme Nuuksion vanhalla kuplavolkkarillamme alle puolessa tunnissa

Ajelimme Nuuksion vanhalla kuplavolkkarillamme alle puolessa tunnissa

Sää ei nimittäin lähtöhetkellä tosiaankaan muistuttanut kevätretkeä rankan raesateen rummuttaessa vanhan kuplavolkkarimme kattoa.
Pääsimme kuitenkin perille ja matkan lyhyys yllätti jälleen kerran. Kansallispuiston sydämeen hurauttaa Helsingin keskustasta puolessa tunnissa. Haltiaan pääsee näppärästi myös päivittäisillä bussivuoroilla suoraan keskustasta.
Joukkomme pienin 2-vuotias tehotyttö aikoi nukkua retkemme aikana päiväunet, joten valitsimme reitin, jolla pärjäsi myös rattaiden kanssa.
Lapsille olin laittanut jalkaan tukevat välikausilenkkarit ja kerrospukeutumisella olimme varautuneet vaihtelevaan keliin.
Kevät tuntuu todemmalta keskellä metsää

Kevät tuntuu todemmalta keskellä metsää

Meillä ei ollut kenelläkään karttaa mukana ja lähdimme ”soitellen sotaan” seuraten ensin Päivättären polku (1,4km) kylttejä ja sitten Maahisen reitin (1,6km) merkkejä. Molemmilla reiteillä pärjäsi hienosti rattailla. Palatessamme huomasimme että kartat olivat kiinnitettyinä parkkipaikan laidan harmaan rakennuksen seinään. Ostimme myös oman kartan seuraavien retkien suunnittelua helpottamaan.
Parasta lapsista oli juosta vapaasti pitkin hiekkateitä kevääseen heräilevässä metsässä. Yllättävän hyvin 2-vuotiaskin pysyi muiden menossa mukana. Kertaalleen hän juoksi tien sivuun ja kaverit saivat työntää hänet ojasta takaisin tielle.
Kaverit auttoivat 2-vuotiaan ojasta. Se ei vauhtia juuri hidastanut.

Kaverit auttoivat 2-vuotiaan ojasta. Se ei vauhtia juuri hidastanut.

Oli retki miten lyhyt hyvänsä, ovat eväät ensiarvoisen tärkeässä roolissa. Niistä ei kannata kuitenkaan ottaa stressiä. Meilläkin oli osalla kotona pakattuja voileipiä ja kaakaota termoksessa, mutta aivan yhtä hyvältä maistuivat kaupasta nopeasti matkalla napatut lihapasteijat ja pillimehut. Riisisuklaa maistui meille kaikille. Nautimme eväät suuren jyrkänteen juurella makuualustoilla istuen ja taisimme näyttää sateessa siinä istuessamme melko hauskoilta, sillä pari ohi juoksevaa lenkkeilijää halusi meitä ryhtyä kuvaamaan.
2014-05-03 14.09.28 2014-05-03 14.09.13

Eväät maistuivat reippaille retkeläisille sade- ja raekuurosta huolimatta.

Eväät maistuivat reippaille retkeläisille sade- ja raekuurosta huolimatta.

Olimme haaveilleet aurinkoisesta tauosta silokalliolla ja sitä silmällä pitäen lapsetkin halusivat herkutella tikkareilla. Lähdimme siis etsimään aurinkoa ja maisemia. Nuorin nukahti rattaisiin ja me muut suuntasimme kallioiden ja metsäpolkujen kautta kohti sitä maahisen reittiä. Sille päästyämme alkoikin ilma kummasti kirkastumaan.
Lasten mielestä oli mahtavaa raahata suuria metsästä löytämiään karahkoita ja leikkiä, että ne olivat tiejyriä (siitä jäi hieno jälki hiekkatiehen). Aurinkoisen kallion löydettyämme kaivoimme esille puukot ja harjoittelimme puukon turvallista käyttöä. Samalla askartelimme käpylehmiä ja herkuttelimme niillä kauan kaivatuilla tikkareilla. Retkivarusteiden turvallisesta käytöstä kertoo myös Partiomestari-kisavartion äskettäinen postaus.
2014-05-03 15.33.48 2014-05-03 15.33.31

Puukon käyttöä on turvallista harjoitella yhdessä

Puukon käyttöä on turvallista harjoitella yhdessä

Reitti kiersi vielä hienon näköalatasanteen kautta ennen pitkää loivaa laskua takaisin parkkipaikalle.
2014-05-03 15.51.34

Maahisen reitti soveltuu hyvin kuljettavaksi myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Näköalapaikalta avautuu upea maisema Nuuksion Pitkäjärvelle.

Maahisen reitti soveltuu hyvin kuljettavaksi myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Näköalapaikalta avautuu upea maisema Nuuksion Pitkäjärvelle.

Päätimme vielä piipahtaa luontokeskus Haltiassa sisällä ja käynti oli todellakin elämys. Kipusimme ensin torniin, josta avautuu huimat maisemat Pitkäjärvelle (tosin aiemmalta näköalapaikalta maisemat olivat vielä moninkerroin hienommat). Hurjinta torniin kiipeämisessä on portaikko, jossa alkaa helposti huimaamaan etenkin alas tullessa.
Itse näyttelytilaan alle 7-vuotiaat lapset pääsevät maksutta, joten päätimme käydä ihailemassa myös näyttelyä (aikuisilta sisäänpääsy 7€ tai vuosimaksu 13€, jota suosittelen lämpimästi). Näyttelytilassa on monia erilaisia juttuja, joista lapsista parasta oli käynti karhun pesässä ja linnun pöntössä. Yöretken ääniä mukaileva täysin pimeä huone oli jo melkein liiankin jännittävä ainakin pienimmille. Hauskasti on toteutettu myös eri kansallispuistoja esittelevä interaktiivinen Suomen kartta sekä omissa koloissaan lasin takana pesäänsä pitävien metsän eläinten esittely. Näyttelytilan viereinen multimediashow vuodenajoista jaksoi kiinnostaa ja tarjosi mukavan levähdyshetken retken väsyttämille jaloille.
2014-05-03 17.09.34

Haltiassa luontoa pääsee ihan lähelle. Siellä voi myös oppia paljon uutta ja saada apua vaellusreitin suunnitteluun

Haltiassa luontoa pääsee ihan lähelle. Siellä voi myös oppia paljon uutta ja saada apua vaellusreitin suunnitteluun

Lopuksi vielä piipahdimme näyttelyn kaupassa, joka onkin todellinen aarreaitta. Sieltä olisi voinut ostaa tosi kivoja lahjoja vaikkapa lasten tuleville kaverisynttäreille esim muistipelejä ja kirjoja. Meillä käsien pesu ainakin helpottuisi jos saisi käyttää liito-oravan käpälän jäljillä varustettua saippuaa. Minä ostin Nuuksion kartan ja retkeilyoppaan ja päätin, että näitä lähiretkiä Nuuksioon on syytä tehdä jatkossa entistä useammin.
2014-05-03 17.15.22

Haltian kaupassa on myynnissä paitsi retkeilymateriaalia myös erilaisia luontoion liittyviä pelejä ja kirjoja

Haltian kaupassa on myynnissä paitsi retkeilymateriaalia myös erilaisia luontoion liittyviä pelejä ja kirjoja

Inna-Pirjetta

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kaukokaipuun Nella toukokuu 13, 2014 at 15:17

    Upeita kuvia ja ihana tunnelma! Nuuksio on aivan mieletön paikka ja niin lähellä. (:

  • Leave a Reply