Kotimaa

Nauti pihapiiristä – #Suomiretki

huhtikuu 24, 2014
lapset puumajassa.

Puumaja on joka pihan ehdoton hitti.

Takana on aurinkoinen ja rentouttava pääsiäisviikonloppu mökillä Pertunmaalla. Vietimme pyhät kolmen aikuisen, neljän lapsen ja yhden koiran voimin, joten ennalta ei uskaltanut edes toivoa, että takaisin kotiin saapuisi näin rentoutunein mielin.  Mökkeily ei nimittäin ole meidän siskosten perheessä ollut koskaan lomaosakkeessa löhöilyä kaikkine mukavuuksineen, vaan aikaa  on lapsuudesta saakka vietetty mökkeröissä keskellä korpea ja saaressa järvimaisemissa. Olosuhteissa, joissa vesi on juoksevaa, jos kaivolta jaksaa ämpärin kanssa juosta ja valon määrä on suhteutettuna suoraan aurinkoon.

Naapuritilan villisiat olivat kiinnostavaa katseltavaa.

Naapuritilan villisiat olivat kiinnostavaa katseltavaa.

Oli  ihanaa jälleen pitkän kaupungissa olon jälkeen huomata, kuinka suuri merkitys voikaan olla ajalla, jona ei tarvitse suoriutua mistään muusta kuin vai tavallisen päivän askareista – joita tosin niitäkin metsämökissä vedenkantoineen, uunienlämmittämisineen, halonhakkuineen jne. riittää. Edes kännykkä ei tuntunut varastavan kaikkea vapaa-aikaa mökillä, sillä se oli helppo unohtaa laukun pohjalle ja hyväksyä kirjoittamaton sääntö, ettei keneenkään tarvitse pitää yhteyttä. Kummasti pihapiirikin saa aivan erilaisen merkityksen kuin kerrostaloasunnossa kaupunkilähiössä. Mökillä ei ole kiire puistoon tai muualle leikkimään, vaan seikkailun voi löytää lasten kanssa omasta lähiympäristöstä. Ja kumman paljon sieltä löytyikin tekemistä, kun vain avasi silmät ja keskittyi nauttimaan. Tässä koottuna viikonlopun hittimme. Vinkit siihen, miten pysähtyä nauttimaan omasta pihasta oli se sitten matkan päässä mökillä tai aina saavutettavissa kotona.

Lähes +20 asteen ilmalla melkein kaikki ruoat nautittiin ulkona.

Lähes +20 asteen ilmalla melkein kaikki ruoat nautittiin ulkona.

Puumajan rakennus

Jouluna aloitettu puumajan rakennus ei ollut edennyt pohjaa ja seinän raameja pidemmälle, mutta se ei leikkiä haitannut. Itse asiassa lapsista  tuntui olevan oikein mukavaa, ettei nyt tarvinnut keskittyä rakentamiseen lainkaan, vaan majaan sai kiivetä monta kertaa päivässä vain leikkimään. Se olikin todellinen suosikkikohde, josta välillä tiputeltiin laskuvarjohyppääjänukkea ja toisinaan vain leikittiin kotia. Porkkanatikut upposivat krantuillekin, kun ne nautittiin majassa. Jokainen piha ansaitsisikin ainakin yhden puumajan.

 Nuotiovoileivät

Ruokailu ja etenkin ruoan laitto on  mukava kauniina päivänä kirjaimellisesti ulkoistaa. Grilliruoan vaihtoehdoksi voi tehdä nuotion, joka jo itsessään on ainakin monelle kaupunkilaislapselle eksoottinen asia. Makkarat, letut ja folioon käärityt nuotiovoileivät tekevät nopeasti kauppansa, kun koko päivä ollaan ulkoiltu. Foliossa käristettyjä suklaabanaaneja unohtamatta.

Pihakeinuun nuukahti viikonlopun aikana yksi jos toinenkin.

Pihakeinuun nuukahti viikonlopun aikana yksi jos toinenkin.

 Päiväunet pihakeinussa

Päiväunet ovat aivan liian aliarvioitua luksusta. Lapsia kyllä yritämme aina patistaa nukkumaan, mutta harvoin ehdimme  itse pistäytyä kesken päivää vaakatasoon. Mökillä unet kannattaa ottaa koko perheen päivittäiseksi tavoitteeksi. Parhaimmilta ne maistuvat pihakeinussa, jonka pehmeillä tyynyillä sinitaivasta katsellen ainakin itse vaivuin sikeimpään uneen sitten aikojen. Kainalossa piipahti milloin koira ja milloin kolmivuotias.

 Leikkimökin ”maalaus”

Leikkimökin kevätsiivous toimi loistavana leikkinä. Kaikki tavarat kannettiin ensin ulos ja sitten takaisin pudisteltuina. Lisää puhdetta lapset keksivät siitä, että talo piti myös ”maalata”. Maalisuteina toimivat siivousharjat, jotka kastettiin ämpärissä olevaan veteen. Johan tuli puhdasta. Tämän leikin parissa viihdyttiin hyvä tovi.

Seitsemän hengen, koiran ja tavaroiden ahtaminen autoon olikin aivan omanlaisensa haaste. Juuri ennen perille pääsyä lattialle laitettuihin ikea-kasseihin tietenkin oksennettiin...

Seitsemän hengen, koiran ja tavaroiden ahtaminen autoon olikin aivan omanlaisensa haaste. Juuri ennen perille pääsyä lattialle laitettuihin ikea-kasseihin tietenkin oksennettiin…

Ötökkämetsällä 

Kevään tullen pihapiiristä löytyy mitä kummallisempia tasoitusta tarvitsevia hiekkakasoja ja kukkapenkkejä, joista törröttää ties mitä rikkaruohon jämiä. Nurmikkokin pitäisi saada kuivuneiden heinien alta haravoimalla uuteen kukoistukseen. Lapset saa näppärästi mukaan hommaan, kun samalla bongataan horroksesta heräileviä ötököitä. Sitä varten mukaan otettiin tietenkin ötökkäpurkit. Parhaassa tapauksessa purkin sisällöllä voi lähteä vaikka kalaongelle.

Miten sinä ja teidän perheenne nautitte pihapiiristänne? Entä mikä on mökkeilyn paras juttu omasta mielestäsi?

Lämpimin kevätaurinkoterveisin,

Inari

 

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kaukokaipuun Nella huhtikuu 25, 2014 at 07:25

    Nuotiovoileivät ja päiväunet pihakeinussa, miten ihania ajatuksia ja puuhasteluja! <3

    • Reply Inna-Pirjetta Lahti toukokuu 12, 2014 at 07:23

      Kiitos Nella, eivätkä ne onneksi tällä kertaaa jääneet pelkiksi ajatuksiksi.
      Inna-Pirjetta

    Leave a Reply