Vinkit

Känkkäränkkä

tammikuu 8, 2014

Usein pahimmassakin uhmaiässä olevat lapset jaksavat matkoilla käyttäytyä kuin pikkuenkelit. Kiukunpuuskilta ei kuitenkaan voi aina välttyä ja silloin on tärkeintä, että vanhemmat pysyvät rauhallisina. Hankalimpia ovat tietysti tilanteet, joissa olosuhteita ei voi muuttaa ja raivarit häiritsevät myös muita ihmisiä, kuten lentokoneessa. Silloin kannattaa muistaa, että kaikki lapset kiukuttelevat joskus ja tälle lapselle se hetki koitti juuri nyt. Suurin osa ympärillänne olevista ihmisistä on joskus ollut samassa tilanteessa, ja useimmiten ymmärrystä ja sympatiaa tulee osaksenne enemmän kuin ärtymystä ja ylenkatsetta.

Känkkäränkkä iskee usein juuri silloin kun sitä vähiten kaivataan

Känkkäränkkä iskee usein juuri silloin kun sitä vähiten kaivataan

Aikuiset voivat jo ennen matkaa sopia yhteisistä pelisäännöistä, joilla lasten kiukkukohtaukset esimerkiksi lentomatkoilla selätetään. Reissun aikana voi käytössä olla erillinen keksirasia tai xylitol-pastillipurkki, jonka voi kaivaa esiin hätätilanteessa. Tärkeää on matkoillakin muistaa johdonmukaisuus. Eli jos lapsi saa rangaistuksen toiminnastaan, se on pystyttävä myös toteuttamaan (ei kannata siis sanoa, että lähdette kotiin, jos olette kahden viikon loma matkalla). Leikki-ikäisen lapsen kanssa voi myös etukäteen sopia palkinnosta, jonka hän saa esimerkiksi hyvin sujuneen lentomatkan  päätteeksi.

Usein lasten raivarit johtuvat siitä, että matkaa on tehty liiaksi aikuisten ehdoilla. On tärkeää muistaa, etteivät lapset jaksa päivässä yhtä monta aktiviteettia kuin aikuiset. Lapsen pitää matkallakin saada riittävästi aikaa leikeille ja aidolle lomailulle ilman suorituspaineita. Ennakointi on paras keino ehkäistä kiukkukohtauksia, sillä tosiasia on se, että kun verensokeri laskee, niin känkkäränkkä iskee. Pitäkää siis aina mukana hyvät eväät, jotka syödään jo ennen kuin karmiva nälkä on ottanut lapsesta vallan.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply