Kotimaa Seinäjoki

Mitä tehdä Seinäjoella? Viisi vinkkiä Etelä-Pohjanmaan vierailulle

helmikuu 14, 2016

maisema Photo 18.1.2016 13.25.42Photo 18.1.2016 12.49.04

Kukkulan kuningas ja kaakaota kermavaahdolla

Seinäjokea ja Etelä-Pohjanmaata ei turhaan kutsuta Lakeudeksi. Tasaista maata jatkuu todellakin silmänkantamattomiin. Siksi kukkulaa keskellä kaupunkia on mentävä ihailemaan.  Niin mekin teimme, kun paikallinen puuhasetä Vesa vei meidät potkukelkkaretkelle  Joupiskan rinteille. Pakkasta oli -26 ja varpaita nipisteli aika lailla, mutta puolentunnin tarpomisen jälkeen se huoli oli turha. Reissu kävi niin kunnon päälle, että kohta hiki jo virtasi ja hurjastelu potkukelkan jalaksilla laskettelurinnettä alas oli suorastaan seikkailu. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, kun talven harvinaiset auringonsäteen värjäsivät taivaan kultaiseksi ja pakkaslumi säihkyi puissa kuin timanttimeri.  Talvipäivänä Joupiskaa ei voi missata. Laskettelukeskus tarjoaa paitsi neljä hienoa rinnettä myös kymmeniä kilometrejä murtsikalatuja sekä kivan pulkkamäen perheen pienimmille. Kukkula sijaitsee niin likeellä keskustaa, että after ski -kaakaolle voi lähes lasketella – no ei nyt ihan – kaupungin ihanimpaan kahvilaan Pikku-Paussiin.

Vinkki: Me maistoimme mustikkamunkkia, nam.

nuotioPhoto 18.1.2016 12.32.00Photo 18.1.2016 13.19.46Photo 18.1.2016 13.21.21

Taidehallin elämykset ja tuliaiset

Pääsimme Seinäjoella katsomaan myös paikallista taidetta. Kaupungin Taidehalli tarjoaa taiteen ystäville juuri sopivan laajan taidekokemuksen, niin että näyttelyn ehtii kiertää reilussa tunnissa. Sen hetkinen Pintaa syvemmältä -näyttely oli samaan aikaan mieltä hivelevä kauniilla pastellinvärisillä maalauksillaan ja samaan aikaan karmaisevan iholle tuleva superrealistisilla nykytaideteoksillaan.  Näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Erinomainen opastus täydentää taide-elämyksen.

Vinkki: Museon kaupasta saa ostaa kivoja ja persoonallisia pieniä lahjoja. Itse vein lapsille tuliaisiksi tussin, jolla voi piirtää ikkunaan sekä vanhoja kunnon jättimäisiä kiiltokuvapaperinukkeja. Lapset olivat riemuissaan.

Photo 18.1.2016 9.20.12Photo 18.1.2016 11.38.17 (1)Photo 18.1.2016 12.43.23 (1)Photo 18.1.2016 9.37.32

Saunajoogaa ja kaikkea Kossusta

Päivän ulkoilun jälkeen ei voinut kuvitella ihanampaa ajatusta kuin päästä saunaan. Vain parinkymmenen minuutin matkan päässä Seinäjoesta sijaitsee Koskenkorvan kylä, jossa jo vuodesta 1945 saakka on eletty vahvasti viinan voimalla. Kylässä nimittäin sijaitsee ehkä yksi Suomen tunnetuimmista viinatehtaista, Valtion omistama Koskenkorvan tehdas. Aivan tehtaan kupeessa asustelee perhe Koskenkorva punaisessa tuvassaan, Koskenkorvan Trahteerissa. Heti kun kurvasimme talon pihaan, syöksyi isäntä jo meitä vastaan ja ohjasi sisälle Koskenkorvan museoon ja tyrkkäsi alkoholittoman tyrnimarjadrinkin käteen. Nams.

Tässä talossa tarjottiin mitäs muuta kuin kaikkea Koskenkorvasta, kuitenkin niin, että näistä herkuista olisi voinut nauttia vaikka absolutisti. Jopa Kissan nimi oli Kossu. Tilausravintola on perheen kotona, ja ohessa toimii ruokailun ja Koskenkorva-museon lisäksi suuret tilaussaunat. Meidät hemmoteltiin ensin saunajoogalla, ja sitten pistettiin infrapunasaunaan istumaan vodkasukat jalassa. Siitä piti kuulemma laihtua monta sataa grammaa ja vielä tulla terveheksi. Huhu myös kertoo, että saunaan virtaa löylyveden lisäksi oma Koskenkorva-hana. Sitä emme löytäneet, mutta emännän Koskenkorvalla maustetut herkut maistuivat ihanilta. Todellakin visiitin arvoinen paikka.

Vinkki: Pelkkä vessassa käyntikin on Trahteerissa elämys – Olavi Virta saattaa vaikka kutsua tanssimaan.

Photo 18.1.2016 18.01.49

Photo 18.1.2016 18.09.39Photo 18.1.2016 16.10.37Photo 18.1.2016 16.05.56

Alvar Aallon helmet

En ole mikään arkkitehtuurihaukka. Nautin kyllä kauniista rakennuksista, mutta en varta vasten matkustele niiden takia. En siis ennen tätä reissuamme edes tiennyt, että Alvar Aalto oli kotoisin Seinäjoen kupeesta, Kuortaneelta. Juuri siksi tämä Aallon arkkitehtuurin rypäs, Seinäjoen kaupungin hallintokeskuksessa tekikin yllättävän suuren vaikutuksen.

Pääosin vuosina 1960–1968 valmistunut ja 1987–1988 täydennetty Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen rakennustaiteellinen kokonaisuus, joka houkuttaa turisteja ympärivuotisesti eri puolilta maailmaa.Enkä enäälainkaan ihmettele. Aalto-keskus on kuuden rakennuksen muodostama kokonaisuus, jonka keskiöön jää Aallon suunnitelman mukaan graniittilaatoin ja noppakivin päällystetty piazza, Kansalaistori. Näin kattavan Aalto-kokoelman näkeminen yhdellä kertaa sykähdyttää suomalaista sydäntä. Kyllä tämä kansallisarkkitehtimme vain oli uskomattoman lahjakas mies. Jokainen yksityiskohta myös rakennuksien kalustuksessa on hänen omaa käsialaansa.

Vinkki: Seinäjoen kaupunginkirjaston alakerrassa on aivan ihanat ”lukupesät”, joihin voi käpertyä vaikka lukemaan Alvar Aallosta tai ottamaan pikku päiväunet.

Photo 19.1.2016 10.26.49Photo 19.1.2016 10.13.23Photo 19.1.2016 10.58.17Photo 19.1.2016 10.57.31

Hullut Duudsonit puistossa

Tämä reissu ei ollut lapsiperhekärjellä, kuten huomaatte. Siksi olenkin onnellinen, että saimme ikään kuin pisteeksi i:n päälle irrotella reissumme lopuksi sellaisin keinoin, joista olisivat myös omat lapseni nauttineet. Koko paikallinen Duudsonit Activity Park oli varattu vain ja ainoastaan meille. Se oli aivan mahtavaa. Yleensä tällaisiin paikkoihin mennään lapsien mukana, joten ei sitä aikuisena viitsi lähteä irroittelemaan aivan heidän laillaan. Nyt oli toisin, ja me saimme antaa mennä niin paljon kuin vain kehtasimme. Ja mehän kehtasimme. Nauroin niin, että meinasi tulla pissat housuun. Suosikkini oli ostoskärrylasku. Ihan parhaimmat naurut syntyi puolestaan, kun hollantilainen Nienke ei vain yksinkertaisesti päässyt enää ylös trampoliinivaahtomuivialtaasta. Hän oli hypännyt niin syvälle, että oli jäänyt jumiin. 20 minuuttia myöhemmin pääsimme lopulta jatkamaan matkaa. Tänne on niin tultava uudelleen – seuraavan kerran lasten kanssa.

Kiitos Seinäjoen oppaille, etenkin VisitSeinäjoen Jenniinalle ja Emilialle sekä upealle matkaseuralle: Sofialle, Nienkelle ja Abille.Seuraa myös somessa: #nbefinland #lakeus #epmatkailu #visitseinajoki

Jos kaipaat hotellivinkkiä Seinäjoelta, niin käy lukemassa myös unikokemukseni Hotelli Almasta.

Photo 19.1.2016 10.42.49

Photo 19.1.2016 11.03.08

 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Carita toukokuu 10, 2020 at 18:04

    Hei olen yksinhuoltaja työtön yhteiskunnan ns. Perus suomalais äiti nainen eli romukopaan jouttava veroja kulutava kiristävä yhteiskunnan hylkiö työtön oman elämänsä Super tähti se että kulutaisin sinun meidän lasten ym yhteiskuntamme yhteisiin käyttötarkouksiin tarkoitettuja varoja itsemme lastemme varoista syöden ne edeltä käsin mietimättä seuraavaa päivää kuukautta vuotta näin ollen rahaa aikaa palaa tyhjään niinpä lopputulos täys tuho nä
    Niinpä halluaisin olla yksi vaikutavavista tekijä yhteiskuntamme hyväksi sekä lastemme ym hyväksi ja halluaisin auttaa ihmisiä perheitä työkyvytömiä sairaita vauvasta vaariin ihmisiä yhteiskunnan hylkiö tapauksia
    Joten lähestyinkin teitä vedoten soitin harraste ym ruoka tuotanonne ylijäämä häviki ruokaanne jota varmasti riittäisi jaettavaksi asti vähäosaisten saataville heitämättä syönti kelvolista roskiin niin rohkenenko kysyä haluaisitteko edesauttaa minua asiassani minulla ei viellä ole sponsoreita saati rahoittajia mutta yhdistys toiminimi pystyttämässä olen lähiaikoina ja varmasti jottain rahalista ym hyötyjä teillekin ympäristö ystävälisyydenneko tähden vuoksi jopa maailman laajuisesti niin yhtiöllenne ym keskustelisin miellelläni lisää kansamme Yst. Terv.carita
    Laitetaan yhteishyvä kiertämään ja luonto ja lapset kiittää 🥰 tulevat yrittäjän alut sekä päivittäis kulutajanne

  • Leave a Reply