Helsinki Kotimaa Suomi

Äitien miniloma Sokos Hotel Flamingossa

marraskuu 15, 2014
Äitien yhteinen vapaailta oli ollut haaveissamme jo pitkään. Sokos Hotellien 40-vuotis juhlakampanja mahdollisti vihdoin haaveemme.

Äitien yhteinen vapaailta oli ollut haaveissamme jo pitkään. Sokos Hotellien 40-vuotis juhlakampanja mahdollisti vihdoin haaveemme.

Aaah, miten rentoutunut olo. Olemme lilluneet kaksi tuntia Flamingo Span lämminvesialtaassa Peter Hassin äänikylpyä kuunnelleen. Varpaat ja sormet ovat rusinoina, kroppa painaa kolminkertaisesti, mutta olo on superonnellinen.

Sokos Hotellin 40-vuotisjuhlakutsu Flamingo Spahan ei olisi voinut osua täydellisempään ajankohtaan. Uskokaa tai älkää, mutta vaikka me siskokset asumme samassa taloyhtiössä, emme ole nähneet toisiamme kunnolla koko syksynä. Työkiireet, reissut ja perhearki ovat nielleet kaiken ajan ja todelliselle kohtaamiselle ei ole löytynyt aikaa. Inari palasi juuri Malesiasta ja Inna-Pirjetta on puolestaan ollut viimeisen kuukauden aikana Unkarissa, Ateenassa ja Lontoossa.

On siis maailman ihaninta lillua nyt  spassa yhdessä ja lörpötellä kuulumiset puolin sekä toisin.
Inarille Flamingo-kokemus on ensimmäinen ja Inna-Pirjetankin ainoasta visiitistä on kulunut vuosia. Ihailemme kuinka hyvin ja harmonisesti span sisustus on onnistuttu toteuttamaan – fiilis lähentelee hyvinkin roomalaista tunnelmaa.

Jäimme miettimään mitä tapahtuu kaikille hotellien tossuille? Tuleva postausaiheemme!

Jäimme miettimään mitä tapahtuu kaikille hotellien tossuille? Tuleva postausaiheemme!

Vesipuistopuolella on vilkas meno, kun lapsiperheet pulikoivat ja hyppivät altaissa. Me päätämme pysyä tällä kertaa sieltä kaukana, sillä kerrankin olemme liikkeellä ilman kolmen pikkupojan ja kahden tytön vahvistuksia. On mammojen oma rentoutusloma.

Ilta jatkuu hotellihuoneessa menneitä reissujamme fiilistellen ja upeaa 12. kerroksen näkymää ihaillen; pimeänä vuodenaikana parempaa näkymää tuskin voi toivoa. Siinä vierekkäin kikatellessa tulee mieleen yhteinen lapsuus ja kesälomien purjehdusreissut. Silloin kikattelimme itsemme uneen veneen keulassa…

Näkymä Sokos Hotel Flamingon 12. kerroksen huoneesta oli vaikuttava.

Näkymä Sokos Hotel Flamingon 12. kerroksen huoneesta oli vaikuttava.

Olemme niin laiskoja, ettemme jaksa edes meikata ja lähteä ravintolaan illalliselle, vaan päätämme tilata ruoat huoneeseen. Se käykin nopeasti ja näppärästi alakerran Amarillosta. Vaikka juteltavaa riittäisi mielin määrin, on ajatus kokonaisesta yöstä ilman lasten heräämisiä niin houkutteleva, että ennen puoltayötä vedämme jo hirsiä villasukat jaloissa pehmeissä sängyissämme.

Illallinen tuotiin huoneeseemme alakerran Amarillosta.

Illallinen tuotiin huoneeseemme alakerran Amarillosta.

Aamulla Inari joutuu herättelemään isosiskoa, jotta ehdimme aamiaiselle ennen yhtätoista. Inna-Pirjetta ei muista, milloin olisi viimeksi nukkunut näin pitkään.

Perus aamiaispöydästä löytyi kaikki mitä hyvään aamuun tarvitsee. Päivän lehdet tuli kerrankin luettua rauhassa.

Perus aamiaispöydästä löytyi kaikki mitä hyvään aamuun tarvitsee. Päivän lehdet tuli kerrankin luettua rauhassa.

Ulos kirjautumisen hoidettuamme ajamme vielä vanhalla kuplavolkkarilla blogimme suunnitelupalaveriin ihanan idylliseen Tamminiemen kahvilaan.

Tamminiementien kahvilan herkut vievät kielen mennessään ja rauhallisessa tunnelmassa oli helppo antaa luovuuden lentää.

Tamminiementien kahvilan herkut vievät kielen mennessään ja rauhallisessa tunnelmassa oli helppo antaa luovuuden lentää.

Kotiin palaamme vuorokauden jälkeen hyvin levänneinä ja onnellisina. Mainio mammojen miniloma takanamme – uusi tällainen pitää pistää heti kalenteriin.

Reissumme päättyi Tamminiementien kahvilaan, joka on lauantaisin avoinna koko päivän.

Reissumme päättyi Tamminiementien kahvilaan, joka on lauantaisin avoinna koko päivän.

Millä tavoin sinä otat irtioton arjesta?

– Inari ja Inna-Pirjetta

Mammojen miniloma oli osa Sokos Hotellien 40 vuotis juhlakampanjaa 40 vuotta -40 blogitarinaa #sokoshotels40. Katso kaikki blogitarinat täältä.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply