Vinkit

Automatkustus lasten kanssa

tammikuu 6, 2014

Autoilu on lähes jokaisen lapsen ensimmäinen matkustuskokemus. Ensimmäinen automatka synnytyssairaalasta kotiin voi olla vanhemmista jännittävämpi kuin mikään matka koskaan sen jälkeen. Lapsista osa nauttii autoilusta ensi hetkistään lähtien, toisille taas matkustaminen autolla on kamala kokemus kerta toisensa jälkeen. Lasta voi  totuttaa autossa olemiseen ajamalla säännöllisesti noin tunnin matkoja ja pidentämällä niitä pikkuhiljaa. Jos lapsi oppii nukahtamaan autoon, matkanteko käy helposti. Kattava vertailu lasten turvaistumista löytyy sivustolta www.lapsimatkustaa.fi.

Automatkustus mahdollistaa lapsiperheille joustavan lomailutavan. Autolla pääsette paikkoihin, joihin ette muuten välttämättä koskaan löytäisi. Lapset pääsevät pissalle milloin haluavat ja mukaan voi helposti pakata suuremmankin määrän tavaraa. Toisaalta autolla matkustaminen lasten kanssa on myös oma taiteen lajinsa, johon on hyvä valmistautua huolellisesti. Kannattaa ainakin kartoittaa etukäteen lapsia kiinnostavat taukopaikat, joiden odottaminen on kiva ohjelmanumero. Hyvät eväät ovat automatkallakin avainroolissa. Ajon aikana näppäriä ovat pieniin rasioihin pakatut omenan, porkkanan tai kurkun palat, rusinat ja keksit. Tauolla voi kylmälaukusta kaivaa ruokaisammat herkut.

Maastoautosafarilla Gran Canarialla

Maastoautosafarilla Gran Canarialla

Jo puolen vuoden ikäisestä lähtien voivat erilaiset viihdykkeet helpottaa automatkan tekoa monin tavoin. Toimivaa ajanvietettä ovat muun muassa lasten laulut ja musiikki, kuunneltavat tarinat, pienet eläinlelut, puolityhjä vesipullo ja kirjat. Pienten lasten lelut (ja mahdollinen tutti) voi sitoa nauhalla kiinni turvaistuimeen, etteivät ne putoile pienten käsien ulottumattomiin. Isompien lasten kanssa voitte pelata pelejä, panna pystyyn oman levyraadin ja jutella kerrankin kaikessa rauhassa. Kannettava dvd-soitin on paljon autoileville perheille hankinta, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin. Tarjolla on myös autosarjoja, joissa on mukana istuimien selkänojiin kiinnitettävät näytöt. Lapsille kannattaa varata kuulokkeet elokuvien ja musiikin kuuntelua varten, jolloin voitte itse keskustella tai kuunnella omaa musiikkianne. Hyvä keino on myös katsella karttaa yhdessä ja tutustuttaa isommat lapset auton ajon lomassa kartanlukuun. Jos auringolta suojaavat heijastussuojat eivät tahdo pysyä ikkunoissa, voi ikkunan väliin ujuttaa sideharsoliinan, joka ajaa saman asian. Talvikuukausina otsalamput voivat olla takapenkin pelastus. Niiden avulla lapset näkevät lukea ja leikkiä, vaikka ulkona olisikin pimeää.

Ei kannata loukkaantua, vaikka lapset eivät osaisikaan arvostaa automatkalle osuvia upeita maisemia.  Maisemien ihailu ei vain välttämättä ole lasten juttu. Automatkalla kannattaa myös unohtaa monet arjen periaatteet. Saman dvd-elokuvan katsominen kolme kertaa putkeen voi olla ihan ok, jos se on lapsista parasta, mitä he tietävät. Lähtökohdaksi kannattaa ottaa se, että kaikilla on hauskaa tai edes siedettävää.

Kun suunnittelette ajoreittejä, on hyvä varata tarpeeksi  ajoaikaa ja huomioida lasten autokestävyys. Riittävä määrä taukoja ja mieluummin yksi ylimääräinen yö kaupungissa, josta laiva lähtee kotiinpäin, kuin lasten kanssa esimerkiksi ruuhkassa Saksan autobaanalla hiki päässä ilman taukomahdollisuuksia. On hyvä muistaa, että loman suurimmat turvallisuusriskit liittyvät yleensä liikenteen vaarallisuuteen. Turvavälien tarkkailu onkin yhtä tärkeää ulkomailla kuin Suomessa. Kiire ei siis ole koskaan hyväksi autolla matkustettaessa.

Autoa vuokrattaessa on hyvä muistaa, että sitä varten tarvitaan useimmiten luottokortti. On myös syytä selvittää huolellisesti, minkälaisia turvaistuimia kohdemaassa on saatavilla. Voi olla, etteivät kaikkien autovuokraamoiden turvaistuimet täytä kansainvälisiä turvastandardeja. Esimerkiksi Kuubassa ei välttämättä saa vuokraamoista turvaistuimia lainkaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että maan liikenne olisi yhtään sen turvallisempaa. Erityisesti pienten lasten kanssa matkustettaessa on varteenotettava vaihtoehto ottaa mukaan oma turvakaukalo tai turvaistuin. Turvakaukalo kulkee kohteeseen lentokoneen ruumassa pääsääntöisesti ilman lisämaksua. Jos lapsellanne on oma istumapaikka lentokoneessa, voi auton turvaistuimen kiinnittää myös siihen, jos se mahtuu istuimen mittoihin. Erityisesti ihan pienen vauvan kanssa matkustettaessa tämä on miellyttävä tapa sekä lapselle että aikuiselle. Suomen lain mukaan alle 135 cm pitkien lasten on autolla matkustettaessa käytettävä painonsa mukaan määräytyvää turvalaitetta. Myös taksiin voi joissain Euroopan maissa tilata etukäteen turvaistuimen, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, eikä omaa turvaistuinta ole mukana, ottavat taksit yleensä kyytiin lapsia myös ilman turvaistuinta. Silloin turvallisin paikka on istua lapsen kanssa takapenkillä ja pitää huoli siitä, ettei turvavyö ole lapsen kurkun kohdalla.

Vinkkejä lapsen matkapahoinvoinnin torjumiseen:

  • Asettakaa lapsi mieluiten istumaan katse menosuuntaan.
  • Huolehtikaa että lapsi näkee ulos ikkunasta.
  • Kehottakaa lasta katsomaan eteenpäin.
  • Kieltäkää alaspäin katsominen eli lukeminen, piirtäminen ja pelaaminen.
  • Välttäkää autossa syömistä, mutta huolehtikaa, ettei vatsa ole tyhjä matkan alkaessa.
  • Pysähtykää tauolle mahdollisimman usein.
  • Huolehtikaa auton tuuletuksesta.
  • Yrittäkää saada lapsi nukkumaan.
  • Pyytäkää lääkäriltä varmuuden vuoksi etukäteen skopolamiinilaastariresepti tai käyttäkää apteekissa myytäviä matkapahoinvointilääkkeitä.
  • Varautukaa pahoinvointiin pitämällä muovikasseja, käsipyyhkeitä ja kosteusliinoja saatavilla aina matkustaessanne lasten kanssa.

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply hana Keittiö Jossa pesukoneventtiili kesäkuu 24, 2021 at 03:13

    Olen huomannut suuria viestejä tänne. Rakastan niin kuin kirjoittaa.

    Täydellinen!

  • Leave a Reply