Helsinki Kotimaa

Hääpäivä autiolla saarella? #OutdoorsFinland

syyskuu 16, 2014

15. hääpäivä lähestyy ja paineet päivän jonkinlaiseen juhlistamiseen kasvavat. Pitäisikö mennä syömään, lähteä reissuun tai buukata edes lapsenvahti tuoksi illaksi. Samalla tätä miettiessäni mielen valtaa epätoivo: olen taas työmatkalla!

Elokuussa minulla oli ilo emännöidä 27 matkabloggaajan matkoja ympäri Suomea Outdoors Finland -hankkeen tiimoilta. Ensimmäinen matkoista alkoi juurikin elokuun seitsemäntenä, 15. hääpäivänämme!

Joskus asiat voivat kääntyä tosi onnistuneeksi vaikka aluksi näyttää epätoivoiselta. Tällä kertaa sain mieheni vakuuttumaan, että hän voi liittyä työpäivänsä jälkeen joukkoomme. Minä siirryin uusien bloggaajaystävieni kanssa fillareilla keskustasta Vuosaareen. Happy Toursin Karri vei meidät paikkoihin, joiden olemassaolosta en ollut edes tiennyt, vaikka olen elänyt koko ikäni Helsingissä. 20 kilometrin pyörälenkki läpi Itäisen Helsingin oli täynnä upeita elämyksiä ja näytti kotikaupungistamme täysin uudenlaiset kasvot. En ollut ikinä vieraillut Kivinokan mökkikylässä ja lintujen tarkkailulaiturilla, jonne johti suorastaan erämaahenkinen fillaroitavissa oleva polku. Kiipeäminen Herttoniemen hyppyrimäen huipulle oli ikimuistoinen ukkosmyrskyn yllättäessä meidät juuri ylös päästyämme ja Marjaniemen rauhallinen uimaranta oli kuin salaisuus, joka odotti löytämistään.

Happy Tours 1 Happy Tours 2 Happy Tours 4

Happy Tours 3

Vuosaaressa Rantapuiston hotellin kupeessa majailee melontayritys Natura Viva ja päästyämme sinne, liittyi mieheni joukkoomme. Natura Vivan Ilkka ja Martti ottivat meidät sydämellisesti vastaan ja saimme opastuksen melonnan saloihin. Tuli niin ikävä viime syksyistä melontareissua Tongalle löytöretkeilijä Pata Degermanin retkikunnan mukana. Se reissuhan muutti oikeastaan koko elämäni ja sieltä kirjoittamani blogi oli myös ensimmäinen koskaan pitämäni matkablogi.

Pääsimme liikkeelle tyynelle meren selälle auringon juuri painuessa metsän rajan taakse ja värjätessä taivaan ja meren upeasti. Vesi oli aivan kirkasta ja Ilkka kertoi, ettei sinilevä ole kiusannut heitä koko kesänä. Karttaa tutkiessani, olin yllättynyt miten upeita melontareittejä Vuosaaren edustan saaristo tarjoaa. Erilaisia ulkoilusaaria on lähietäisyydellä ainakin kymmenkunta, joten täältä käsin voisi helposti toteuttaa myös koko viikonlkopun kestävän reissun ja yöpyä jossain ulkoluodolla.

Yömelonta 1 Yömelonta 2

Romanttinen ajatus, mutta tänään siihen ei ole mahdollisuutta. Pimeän laskeutuessa rantauduimme kuitenkin yhdelle luodoista. Kiipeämme saaren korkeimmalle kohdalle ihailemaan maisemaa, jossa yhdistyy urbaani kaupunkimaisema ja avomerelle ulottuva saaristoluonto. Kävelyretkemme aikana Martti tekee nuotion saaren toiseen päähän. Palattuamme on kajakeista kaivetuista pusseista otettu esiin mitä herkullisimmat eväät: leipäjuustoa ja lakkahilloa, karjalanpiirakoita, pullia ja tyrnisnapsit. Minä kaivan esiin melontakenkään aamulla piilottamani pienen samppanjapullon sekä aikoinaan Prahasta ostamani kristallimaljakon.

Yömelonta 5 Yömelonta 7

Yömelonta 6

15-vuotishääpäivää kutsutaan kristallihääpäiväksi. Täysikuun kohotessa meren ylle ja valaistessa maiseman, kaadan kuplivan juoman kristallimaljakkoon. Hääpäivän vietto kuutamomelonnalla on parasta mitä meille saattoi tarjoutua, vaikkei saari olekaan aivan autio. Paluumatkalla meloessamme pimeässä otsalamput päässäämme, päätämme hankkia kajakit omaksi ja ottaa yhteistä aikaa jatkossa entistä useammin. Meloessa saa olla luonnossa, meren lähellä, omissa ajatuksissaan, keskustellen, yksin ja yhdessä.

– Inna-Pirjetta

Yömelonta 3

Hääpäivän kuutamomelonta toteutettiin osana Outdoors Finland bloggaajamatkaa. Lisää tunnelmia melontaretkeltä voit katsella esimerkiksi tästä Audreyn ja Samuelin kuvaamalta videolta. Mukana reissussa olivat myös Laurence, Becki, Erik ja Steve, joiden blogeista löytyy upeita kuvia ja kuvauksia tekemästämme reissusta.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply