Helsinki Kotimaa

Hemmottelua pitkälle parisuhteelle ja Helsingin paras aamiainen

tammikuu 9, 2017
Tällä minilomalla pääosassa olimme me vanhemmat.

Tällä minilomalla pääosassa olimme me vanhemmat.

yhteistyössä Kämp Collection Hotels

Voiko hotelliyö Helsingissä ilman lapsia pelastaa parisuhteen? Ei ehkä ihan, mutta kyllä pienellä hemmottelulla voi pitkää parisuhdetta ainakin piristää. Meillä tuli miehen kanssa uuden vuoden aattona täyteen 25 vuotta yhteistä taivalta ja halusimme jotenkin juhlistaa tätä merkkipäivää. Jo hyvissä ajoin ennen joulua sovimme isovanhempien kanssa, että loppiaisaattona menevät kaikki pojat sinne yökylään ja meillä on kahdenkeskinen ilta.

Kaiken jouluvalmistelun ja lomahulinan keskellä yhteisen hemmotteluretken suunnittelulle ei juurikaan jäänyt aikaa ja otin kiitollisena vastaan Kämp Collection Hotelsin tarjouksen testata majoittumista Hotelli Lilla Robertsissa. Kyseinen hotelli toimii myös yhtenä isäntähotellina ensi viikolla alkavassa kansainvälisten matkabloggaajien Nordic Bloggers’ Experience –kampanjassa, jota järjestän nyt jo neljättä kertaa.

Hotelli Lilla Robertsin vastaanotto kutsuu viihtymään.

Hotelli Lilla Robertsin vastaanotto kutsuu viihtymään.

Edellisestä minilomasta Helsingissä oli kulunut jo kolme vuotta ja lämmöllä muistin ihanaa Living Day Span jalkahoitoa, jolla silloin aloitin hemmottelun. Tällä kertaa katselin day spa aikoja vastaa paria päivää aiemmin ja mitään iltapäivän tai alkuillan aikoja ei enää ollut vapaana. Se ei haitannut, sillä teimme molemmat ihan täyden työpäivän ja tapasimme Pikku Roballa sijaitsevan hotellin kodikkaassa aulassa vasta puoli kuuden maissa.

Ulkona paukkui sellainen pakkanen, että mahdoimme olla melkoinen näky pilkkihaalareissamme, karvahatuissamme ja toppahousuissamme hotellin vastaanottoon saapastellessamme.

Meidät toivotettiin oikein lämpimästi tervetulleeksi ja saimme kauniin ja persoonallisen, kylpyammeelliseen huoneen. Tilasimme huoneeseen tietysti pullon kuohuvaa, jota siemaillen istuimme pitkästä aikaa sohvalla tekemättä yhtään mitään. Taustalla soi Pariisin vuosiltamme tuttu Ella Fizgerald ja tunnelma oli muutenkin kuin ulkomailla.

En edes muista milloin olisimme viimeksi keskittyneet useamman tunnin vain toistemme kanssa keskusteluun. Vaikka siihen kotonakin tarjoutuisi mahdollisuus, on jommallakummalla tai molemmilla aina jotain tähdellistä touhuttavaa, joka keskeyttää keskustelun. Kotona on niin paljon arkisia virikkeitä, että vasta hotellihuoneessa istuessani tajusin, miten paljon olenkaan kaivannut juuri tällaista täysin vapaata heittäytymistä. Huoneen viimeistelty, eksoottinen sisustus ja kaunis valaistus lisäsivät eskapismin tunnetta.

Villasukat jalkaan, jalat pöydälle ja kuohuvaa lasiin - tämän takia kannatti lähteä minilomalle omaan kotikaupunkiin.

Villasukat jalkaan, jalat pöydälle ja kuohuvaa lasiin – tämän takia kannatti lähteä minilomalle omaan kotikaupunkiin.

Ensimmäinen yhteinen kotimme sijaitsi aikoinaan Iso Roballa, siis aivan naapurissa, ja keskustelujen lisäksi toinen meille tärkeä yhteinen juttu on seurustelumme alkuajoista lähtien ollut pitkät kävelyt keskustan kaduilla. Nyt siihen tarjoutui loistava mahdollisuus, jonka kruunasi upea LUX Helsinki valofestivaali. Lähes 20 asteen pakkasesta huolimatta kiersimme koko reitin ja lopulta päädyimme syömään Goodwin pihviravintolaan Vanhan Kauppahallin kupeeseen. Liian myöhään nautittu illallinen oli meille molemmille aivan liian raskas, mutta muuten ilta oli täydellinen.

LUX Helsinki oli upea kokemus pakkasesta huolimatta.

LUX Helsinki oli upea kokemus paukkuvasta pakkasesta huolimatta.

Sänky oli ylellinen ja huoneessa oli riittävän lämmin kovasta pakkasesta huolimatta, mutta pakko se on myöntää, että muualla kuin kotona nukkuessani tarvitsen korvatulpat. Hotellihuoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa ja kadulta kantautuneet äänet herättelivät minua useampaan otteeseen yön aikana. Taisin miettiä, että olisiko meidänkin pitänyt vielä jaksaa mennä tuonne samassa korttelissa sijaitsevaan Kalleen tanssimaan pöydillä…

Huoneemme Lilla Robertsissa täytti kaikki toiveemme.

Huoneemme Lilla Robertsissa täytti kaikki toiveemme.

 

Aamu oli ihana. Sain joogata rauhassa huoneessamme auringon noustessa kivitalojen takaa syvän siniselle Helsingin taivaalle. Aamiainen on viikonloppuisin ja pyhinä tarjolla klo 11 asti ja valuimme sinne vasta 10 maissa. Edellisillan ähkyn takia en odottanut mitään ja yllätyin totisesti!

Lilla Robertsin aamiainen oli kertakaikkisen täydellinen.

Vaikeaa kuvailla kokonaisuutta, mutta tässä 10 yksityiskohtaa, joiden takia minä palaan varmasti sinne uudestaan myös pelkälle aamiaiselle. (aamiainen muille kuin hotellivieraille 24€ saatavilla hotellin varaustilanteesta riippuen)

  1. Tunnelma, sisustus ja kattaus. Unohtakaa hotellin aamiaishuoneet ja kuvitelkaa persoonallinen Pariisilainen bistro musiikkeineen ja kalusteineen. Kauniit Klaus Haapaniemen suunnittelemat mukit kruunasivat kattauksen ja kynttilät ikkunalaudalla Riihimäen lasipurkeissa loivat kotoista tunnelmaa.
  2. Ei paljon kaikkea vaan sopivasti laatua. Yksi kinkku, hillo ja jogurtti riittävät, kun kaikki ovat parasta laatua. Lisäksi tarjolla oli maistuvia erikoisuuksia kuten kotijuustoa.
  3. Myslin ystävä antoi pisteitä pähkinöistä, siemenistä ja pakastekuivatuista marjoista.
  4. Omassa keittiössä leivottua leipää ei aamulla voita mikään.
  5. Tyrnishotit saivat unisimmatkin silmät aukeamaan hetkessä.
  6. Aamulle voi skoolata Messilän hunajasimalla.
  7. Erikoiskahvin saa tilata halutessaan pöytään ilman lisämaksua.
  8. Kattava valikoima sanomalehtiä.
  9. Huomaavainen palvelu.
  10. Millä muulla aamiaisella tarjotaan Lätkäliiga salmiakkia?
Lilla Robertsin aamiaisen salaisuus on viimeistelty laadukkuus

Lilla Robertsin aamiaisen salaisuus on viimeistelty laadukkuus

Helsigin paras aamiainen

Helsigin paras aamiainen

Aamiaisen jälkeen yhteinen päivämme jatkui pitkällä kävelyllä pitkin Kaivopuiston rantoja, jossa meri oli juuri jäätymäisillään ja taianomainen merisavu verhosi luodot ja saaret. Ihanassa keskitalven auringossa kävelimme aina kotisaarellemme Lauttasaareen asti.

 

Kävelyretki Uunisaareen oli elämyksellinen

Kävelyretki Uunisaareen oli elämyksellinen

meri-jaatyy-uunisaari

Liuskesaarella voi tuntea ulkoluotojen tunnelmaa ja haaveilla kesästä ja purjehduslomasta.

Liuskesaarella voi tuntea ulkoluotojen tunnelmaa ja haaveilla kesästä ja purjehduslomasta.

Onnellisina ja hyvin levänneinä totesimme, että hotelliyö Helsingissä on ilman muuta eri asia kuin kahdenkeskinen ilta kotona.

Miniloma kotikaupungissa voi olla parhaimmillaan todellinen irtiotto arjesta eikä sitä varten todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Tällaisesta Helsingin lomasta puuttuvat kaikki matkustamisen vaivat, mutta nähtävää ja koettavaa riittää vielä moneksi vuosipäiväksi. Aiomme varmasti jatkossakin testailla keskustahotelleita ja hemmotella toisiamme vanhoilla kotikulmillamme.

-Inna-Pirjetta

Hemmottelulomaamme kuului kävely kirpeässä pakkassäässä.

Hemmottelulomaamme kuului kävely kirpeässä pakkassäässä.

Jo 25 vuotta samoilla retkillä.

Jo 25 vuotta samoilla retkillä.

Hemmotteluloma oli itse suunnittelemani ja kaikki mielipiteet ovat omiani. Majoitus oli Kämp Collection Hotelsin kustantama.

Lue Inarin kokemukset Radisson Blu Plazan hemmotteluvuorokaudesta.

Oma kotikaupunkiomme tarjoaa upeita seikkailuita.

Oma kotikaupunkiomme tarjoaa upeita seikkailuita.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kati Jousimies tammikuu 13, 2017 at 09:59

    Hei Inna-Pirjetta.

    Lämmin kiitos vierailustanne. Olen todella iloinen, että hemmottelu parisuhteelle oli onnistunut. Erityisesti ilahduin aamiaiskommenteistasi. Olemme kehittäneet aamiaista ennen vuodenvaihdetta ja sinä löysit juuri ne yksityiskohdat, joilla toivomme aamiaisen olevan erityinen; tunnelma,palvelu ja ”ei paljon kaikkea vaan sopivasti laatua”.
    Toivotan NBE matkabloggaajat lämpimästi tervetulleiksi.

    Ja toivottavasti näemme sinua myös usein vieraanamme.

    Upeaa talven jatkoa.

    t.Kati Jousimies
    General manager
    Hotel Lilla Roberts

    • Reply Inna-Pirjetta Lahti tammikuu 16, 2017 at 13:52

      Kiitos Kati palautteestasi. hauska kuulla, että juuri nuo asiat ovat teilläkin olleet mielessä aamiaistarjontaanne uudistaessanne. Tapaamisiin toivottavasti taas pian! terv Inna-Pirjetta