Kroatia Rantalomat

Kroatian Makarska on aktiivisen perheen unelmakohde

kesäkuu 11, 2017

Makarskan jalkapallokenttä

Romana Beach Resort uima-allas_Makarska_KroatiaYhteistyössä Apollomatkat

Vuoret vai meri, pyöräily vai lenkkeily, tennis vai fudis, uimakoulu vai sukelluskurssi? Kolmen pojan äitinä olen jo ehtinyt oppimaan, että onnistuneeseen lomaviikkoon lasten kanssa kuuluu muutakin kuin lämpö, löhöily ja hyvä ruoka. Makarskaan matkatessa ei tarvitse tehdä valintoja, vaan viikon lomareissun aikana ehtii helposti halutessaan kokea vaikka kaikki erilaiset aktiviteetit.

Ihastuimme Kroatian Makarskaan jo viisi vuotta sitten tekemällämme ex-tempore reissulla ja olen odottanut sopivaa hetkeä palata näihin maisemiin. Suunnitellessani alkukesän lämmön ja akkujen latausreissua tajusin, että Kroatia on juuri oikea kohde minulle ja kolmelle pojalleni.

Lähdin reissuun ensimmäistä kertaa koko viikoksi yksin poikien kanssa ja minulle oli selvää, että haluan itsekin lämpötankkauksen lisäksi myös levätä ja liikkua.

Etsin siis hotellia, jossa on monipuolinen liikuntatarjonta sekä mahdollisuus puolihoitoon. Päädyimme toteuttamaan reissun yhteistyössä Apollomatkojen kanssa, sillä meillä oli viime kesältä erittäin hyvät kokemukset Rhodoksen Mythos Beach –hotellista Kreikasta. Kroatiassa majoituimme samaa Family Mondo –konseptia noudattavaan Romana Beach Resortiin.

IMG_9087

IMG_9162Lomatunnelmaan kolmen l:n reseptillä

Lämpöä

Suomessa oli jäätävä toukokuu, joten lämpötankkaus oli listalla ensimmäisenä. Kroatiassa ilma on kesäkuun alussa vielä suomalaismakuun sopiva, tosin selkeästi lämpimämpi, kuin kotimaan kuumimpanakaan hellejaksona (Päivälämpötilat tällä viikolla +23-27, iltaisin 20 asteen tuntumassa, pitkähihaista ei tarvinnut kertaakaan). Itse olen huomannut, että lämpötankkaus kesän alussa auttaa siihen, ettei ensimmäisiä hellepäiviä tarvitse sitten koko kesää odottaa, vaan tankatulla lämmöllä pärjää (toivottavasti) sitten siihen heinäkuun ainoaan hellepäivään (tai päiviin) asti.

Finnairin suora aamulento lähti Helsingistä inhimilliseen aikaan klo 9.10 ja puolen päivän jälkeen polskuttelivat pojat jo uima-altaalla. Matkaa Splitin kentältä Makarskaan on noin 1,5 tuntia, jonka me taitoimme yhteiskuljetuksella, mutta myös oman auton vuokraaminen on edullista.

Uima-altaita Romana Beach Resortissa on kaksi, joista toinen on lämmitetty ja toisessa on enemmän syvyyttä. Kummassakin mahtuu hyppimään, polskimaan ja leikkimään ja leikkikavereita löytyi kaikkina päivinä. Pikkulapsille on lisäksi kahluuallas.

Hotellin oma ranta on kaunis, mutta valitettavasti siihen tuotu valkoinen sora ei vastaa lainkaan Makarskan muuten luonnollisen pehmeää pyöreistä pikkukivistä muodostuvaa rantaa. Aamu-uinnin jälkeen kannattaa siis rantaretket tehdä ehdottomasti hotellista oikealle sijaitseviin luonnon poukamiin, jonne on lyhyt kävelymatka. Uimakengät ovat Makarskassa pakolliset, sillä merisiilejä on todella paljon (kenkiä myydään rantabulevardilla heti hotellin edessä noin 7 euron hintaan). Toisaalta vesi on uskomattoman kirkasta ja puhdasta, joten kenkiä käyttää mielellään☺

Romana Beach resort_uima-allasIMG_9428 (1)
IMG_9114
Liikuntaa

Oma aamuni starttasi päivittäin aamulenkillä lähimaastoissa. Apollomatkojen Family Mondo –konseptiin kuuluu myös valmiiksi mietityt lenkkireitit, joka ainakin omasta mielestäni on tosi hyvää palvelua ja lisää halua lähteä vähän tavallisuudesta poikkeaville reiteille. Ei tarvitse itse käyttää aikaa reitin miettimiseen, vaan voi vaan nauttia liikkumisesta ja lintujen laulusta sekä uskomattoman kauniista maisemista.

Osallistuin myös päivittäin aamujoogaan, joka pidettiin hotellin atrium pihalla merimaisemassa. Tarjolla olisi ollut myös muita ohjattuja liikuntatunteja kuntopiiristä, intervalliharjoituksiin, tanssitunteihin ja vesijumppaan. Vanhin pojista kävi myös testaamassa kuntosalia ja antoi sille hyvät arvosanat.

Kroatia_Makarska_lenkki

Liikunta-aktiviteetit on Romanassa tehty muutenkin tosi helpoksi, pikkulasten kuljettamiseen tarkoitettuja pyöräkärryjä saa lainata respasta panttia vastaan ja fillarin vuokraaminen onnistui yhdellä puhelinsoitolla. Me vuokrattiin pyörät yhdeksi päiväksi ja fillaroitiin kaupungin toisella puolen sijaitsevalle fudiskentälle (pyörävuokra 1 pv noin 7,5€). Siellä futaajat saivat laukoa mielensä kyllyydestä, kun me nuorimmaisen kanssa menimme snorklaamaan läheiselle Park Osejavan kristallinkirkkaalle rannalle. Lomamme lopulla valmistui tekonurmikenttä myös aivan hotellimme vieressä sijaitsevan Cubana Beach Barin taakse, jossa pojat olisivat pelanneet mielellään vaikka koko viikon.

makarska_jalkapallokenttä

makarska_jalkapallokenttäPyöräretki_Makarskan satama

Uimaan kannattaa suunnata myös Makarskan ”päärannalle”, jossa rantaa komistaa lasten paratiisi: veteen rakennettu jättimäinen kiipeily- ja pomppulinna. Siellä kaikki kolme poikaa jaksoivat temmeltää välillä trampoliinilla pomppien, toisiaan jahdaten ja vedessä puljaten. Nuorin vetäisi päälleen pelastusliivit ja äitikin pystyi rentoutumaan rannalla. (Veden lämpötila oli näin kesäkuussa noin 20 astetta, joten oikein hyvin uimakelpoista, mutta ihanan raikasta). Vuokrasimme rannalta myös liukumäellisen polkuveneen ja vietimme hauskan tunnin vedessä telmien.

Aktiviteetteja ja mahdollisuuksia olisi ollut vaikka kuinka paljon niin maalla kuin merellä ja tunne siitä, että tänne tullaan vielä takaisin vahvistui päivä päivältä. Houkuttelemaan jäi mm. pyöräretki Biokovon kansallispuiston huipulle, jonne oli tarjolla kuljetus minibussilla ja 40 kilometrin laskettelu alas pitkin vuoristotietä. Myös keskustelu paikallisen sukelluskoulun omistajan kanssa sai minut harkitsemaan sukelluskurssin suorittamista näissä Välimeren kirkkaimmissa vesissä. Kausi jatkuu täällä aina lokakuun puoliväliin asti, joten Makarska on relevantti vaihtoehto myös syyslomakohteeksi.

Makarska_uimaranta
IMG_9261
IMG_9243Lepoa

Etukäteen olin suunnitellut kirjoittavani blogipostauksia harvase ilta, mutta totuus oli se, että nukahdin joka ilta samaan aikaan poikien kanssa. Uni on ollut tarpeeseen ja parina päivänä otin nokosia myös altaan äärellä. Poikien kasvamisesta kertoo se, että kolmen ensimmäisen päivän aikana ehdin lukemaan myös kokonaisen 394 sivuisen kirjan. (Kirja ”Nainen, joka unohti”, sai myös ajattelemaan omia valintojaan ja elämää, lukusuositus.)

Kroatia_ranta_loma_lapset

Levon ja leppoisan lomailun takasi myös aikataulun puuttuminen. Romanan monipuolinen ja runsas aamiainen oli tarjolla klo 7-10 ja meidän joukkiomme oli yleensä paikalla vasta 9 jälkeen. Puolihoitoon sisältynyt illallinen tarjoiltiin puolestaan klo 19-21, joten jonain iltana uiskentelimme kaikessa rauhassa kahdeksaan asti ja toisena menimme iltauinnille vielä illallisen jälkeen. (Pakko mainita erikseen että ruoka oli todella hyvää ja monipuolista. Aamiaiselta ei puuttunut mitään ja illallisella oli tarjolla monipuolisesti salaatteja ja kasviksia sekä vaihtelevasti lihaa, kalaa ja muita lisukkeita. Juomat piti maksaa erikseen ja niistä kertyi viikon aikana noin 50€ lasku.)

Kahtenä päivänä teimme retken, toisena veneellä Hvarin saarelle Stari Gradin vanhaan kaupunkiin ja toisena autolla Krkan kansallispuiston vesiputouksille. Muuten nautimme leppoisasta lomailusta ilman sen suurempia aikatauluja ja tavoitteita. Kirjoittelen retkistä, lenkkireiteistä ja rantalöydöistä vielä tarkemmin kotiin palattuamme.

Näin ainoana aikuisena lasten kanssa reissatessa Family Mondo -konseptihotelli oli jälleen kerran juuri se, mitä tarvitsin rankan työputken päätteeksi. Kuten aina, on lasten kanssa reissatessa tärkeintä valita matkustusmuoto, joka vastaa kulloinkin vanhempien omaan matkustustarpeeseen – meillä se toteutui nyt parhaiten juuri näin.

Toivottavasti onnistumme tuomaan auringon ja lomasään täältä mukanamme Suomeen!

Rantabulevardi_Romana Beach Resort

Romana Beach Resort_ Makarska_Kroatia

romana beach resort_kroatia_makarska

-Inna-Pirjetta

Aiemmat kokemuksemme Kroatiasta pääsee lukemaan täältä.

Matka toteutettiin yhteistyössä Apollomatkojen kanssa. Kaikki mielipiteet ovat omiani ja perustuvat omakohtaisiin kokemuksiimme matkamme aikana 3.-10.6.2017.

Lisätietoja Makarskasta.

Lisätietoja Romana Beach Resort Hotellista.

Lisätietoja Apollomatkojen Family Mondo -konseptista.

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sanna marraskuu 7, 2017 at 16:21

    Hei,

    Löytyykö Romana Beach Resortin läheltä hyvin ruokapaikkoja vai missä söitte lounasta?

  • Reply Henna toukokuu 20, 2018 at 13:18

    Hvarin saaren retki kiinnostaa. Kertoisitko siitä enemmän? Vkon päästä ollaan lähdössä tuohon samaan hotelliin 👍

  • Leave a Reply